Ei, hiekkalakkabuumi ei ole vielä mennyt ohi! Myös muut halvemmat merkit kuin Golden Rose ovat nimittäin lanseeranneet vielä tekstuurilakkoja. Tänään esittelenkin teille Beauty UK:n Grit FX -kokoelman lakat.
Kokoelma sisältää kuusi erilaista lakkaa, joissa osassa on shimmeriä ja osassa ei. Omistan muina hiekkalakkoina yhden Dependin ja muutaman Golden Rosen ja nämä ovat koostumukseltaan hiukan erilaisia niihin verrattuna. Näissä nimittäin "hiekkamuruset" ovat jo jännällä tavalla ennen kuivumista näkyvissä ja muistuttavat omaan silmään hienoa sokeria.
Nämä kaikki kuivuvat nopeasti, kuten hiekkalakoilla on tapana. Beauty UK lupaa lakkojen peittävän kahdella kerroksella, mutta itse lakkasin monia niistä kolmannen saadakseni täydellisen lopputuloksen pitkille kynsille.
Ekana kiinnitin huomiota hauskoihin tekstuurikorkkeihin. Sivellin oli aika lyhyt ja pieni korkki vähän outo käteen, mutta pienellä opettelulla totuin siihenkin isompien korkkien jälkeen. Omasta mielestä hiukan eri muotoiset korkit näihin olisi kyllä saanut tehdä.
Banksy on shimmeritön harmaa hiekkalakka, joka peittää riittävästi kahdella kerroksella. Itse laitoin vielä kolmannen kerroksen, koska jälki ei ollut omaan silmään tarpeeksi tasaista. Kuvasin tikun ja kynnet erikseen ja huomasin, että lakka on kynsillä paljon harmaampi kuin tikulla, jossa siinä näkyy beihehtävä vivahdus. Luonnehtisin tätä ihan betonin väriseksi.
Bird Cage on myöskin shimmeritön, väriltään aniliinin punainen. Tämäkin lakka peittää hyvin, kynsillä on kaksi kerrosta. Bird Cage oli yhtä miellyttävä levittää kuin muutkin.
Fabric puolestaan on ihanan hempeän vaaleanpunainen hiekkalakka, jossa on runsaasti sinertävää shimmeriä. Harmi kyllä, shimmer näkyy enemmän pullossa kuin kynsillä, mutta joka tapauksessa tämä kuului ehdottomasti kokoelman suosikkeihin! On kyllä valtavan herkullisen näköinen, oikea sokerihuurrelakka!
Valitettavasti tämä on kokoelman ohuin lakka koostumukseltaan, ja sitä pitikin laittaa kolme kerrosta. Vaikuttaisi olevan dupe Golden Rosen Holiday-hiekkikselle, jonka numero on 63. Sitä kuolasinkin jälkikäteen, kun se ei kuulunut jo omistamiini, joten onneksi sain tämän :)
Kensington on oma suosikkini. Se on hurjan ihanasti kimmeltävä shimmerinen, shamppanjan värinen lakka. Yllätyksekseni Kensington olikin paksumpi kuin Fabric, ja sitä olisi juuri ja juuri riittänyt kaksi kerrosta, joten laitoin kolme. Kahdella valo kuulsi vielä läpi, kun ikkunaa vasten katsoi, mutta kolmella kerroksella ei.
Printworks on petrolin värinen, hyvin tumma ja paksu hiekkalakka. Paksuudella ei kuitenkaan ole vaikutusta levittyvyyteen, vaan se käyttäytyy hyvin kiltisti ja peittää helposti kahdella kerroksella. En ole varma, tykkäänkö vielä ainakaan tästä sävynä, mutta ehkä sitten syksymmällä.
Shoreditch on hehkuvan sähkönsininen, shimmeriä sisältävä lakka. Tämä oli ohuempi kuin vaikka Bird Cage tai Printworks ja sitä täytyi laittaa kolme kerrosta. Kahdellakin olisi voinut lyhyemmillä kynsillä pärjätä.
Jostain syystä Shoreditchilla pinta jäi kiiltävämmäksi kuin muilla kokoelman lakoilla. Shimmer näkyi kauniisti vielä lakan levitysvaiheessa, mutta kuten Fabricin kanssa, sitä ei oikein kuivuttua enää erottanut.
Lakat löytyvät linkkien takaa:
Banksy
Bird Cage
Fabric
Kensington
Printworks
Shoreditch
Pulloissa on 9 ml ja niillä on hintaa 4,90e. Itse olen sitä mieltä, että varsin hyvää tavaraa edullisesti. Olen saanut nämä lakat Pretty.fi -verkkokaupasta testattavaksi ja esiteltäväksi. Linkit ovat teitä varten, enkä hyödy niiden klikkaamisesta :)
Meinaatteko kokeilla vai tulevatko hiekat jo korvistakin?
Kummat sävyt vastaavat paremmin todellisuutta; kynsillä olevat swatchit vai tikuilla? Huomasin että kuvissa ne vaihtelevat aika paljon.
VastaaPoistaHauskaa syksyn jatkoa ♥
Jostain syystä noi tikkukuvat nyt blogissa näyttää kovin tummilta :O Kynsillä ovat mun mielestä oikean väriset. En oikeasti tiedä, mikä tossa nyt oli että toiset kuvat jotenkin tummui...tai sitten mun näyttö sekoaa, koska silloin kun noi tikkukuvat otin, nekin näytti suht oikeilta.
PoistaLatasin nuo nyt uudelleen, ja ovat vähän paremmat kuin äsken mutta ei vieläkään ihan samat kuin kynsillä. Mistähän tää nyt johtuu :D
PoistaJee, täytyis ehkä kokeilla näitä, mä en ainakaan oo vielä yhtään kyllästynyt hiekkalakkoihin! :D
VastaaPoistaKokeilemaan vain sitten :) Toi pinkki on kyllä ihana! Pitää kyllä lakata sillä ainakin ja Kensingtonilla uudelleen joidenkin koristelujen kera :)
PoistaToi vaaleanpunainen on kyl ihan syötävän söpö! :)
VastaaPoistaSe onkin suloinen lakka! Tuli kyllä ihan sokerin levitys -olo, kun tota sudin kynsille :D
PoistaKensington on ihana!
VastaaPoistaSe on tosi kaunis! Se nousikin mulla heti varmasti sellaisten lakkojen parhaimmistoon, mitä laittaa kiireessä kynsille kun ei ole aikaa koristella :)
PoistaOmpas kaunis tuo Kensington. Varmasti jos lakkailisin kynsiäni vielä hankkisin sen heti! :)
VastaaPoistaVoithan sä hankkia sen just niitä kertoja varten, kun tekeekin mieli laittaa vaan lakkaa :D Ei ole turhan isokaan toi pullo, niin sais joskus käytettyäkin :D
PoistaKensington ja Fabric - ihanuudet!
VastaaPoistaHihi, monilla tuntuu olevan samat suosikit :)
PoistaEn omista vielä yhtään hiekkalakkaa mut ehkä mieki testaan joltain merkiltä =)kivan sävyisiä ovat
VastaaPoistaSuosittelen testaamaan, eekku :)
PoistaJoo, suosittelen kanssa kokeilemaan :) Itsekään en alkuun välittänyt ja tässä sitä nyt ollaan :D
PoistaLähteeks noi pois kunnol kynsistä ku poistaa? :D siis et pitääkö niitä miljoona tuntia poistaa? :D
VastaaPoistaItse poistin näitä vuoron perään kun kuvasin, eli en pitänyt useampaa päivää kynsillä, joten ihan varmaksi en voi sanoa. Kuitenkin tuntuivat lähtevän tuolleen kohtuu helposti, vähän jotain tiheää shimmeriä hankalammin, mutta ei mitään glitteriin verrattavaa tosissaan!
PoistaGolden Rosenkin lakat lähti tosi helposti siihen nähde, mitä pelkäsin!
oooooooh, tuo Kensington..... *tahtoo*
VastaaPoistaSe on ihana :) Hommaamaan vaan :D
PoistaKensington ja Fabric näyttävät ihanilta mutta korkki ja pullo sen verran epäkäytännöllisiltä että en koe mitään ostoshinkua näiden suhteen kuitenkaan. Kiva silti, että tulee vaihtoehtoja!
VastaaPoistaJep, toi korkki on kyllä vähän kökkö, mutta onneksi aika nopeasti siihenkin tottui ja ihan kivasti sai lakattua siististi :)
PoistaMun mielestä noi kaikki näyttää tosi ihanille! Varsinki toi vaaleanpunainen on juuri mun mieleeni :p
VastaaPoistaNe on kyllä ihania omalla tavallaan kaikki! Mulla alkaakin olemaan jo niin paljon hiekkalakkoja, että tuntuu siltä että nyt en enempää halua :D
Poista