Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dotting tool. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dotting tool. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. tammikuuta 2014

Röpelöpallurat

Jaahas, tällä kertaa kynsille päätyi ihanainen hiekkalakka Birdcage Beauty UK:n hiekkalakkakokoelmasta. Olen saanut aikaisemmin nämä lakat Prettyltä ja totesin, että näistä hiekkalakoista ilmeisimmin kaikki paitsi kaksi sävyä on myyty loppuun. Enpä kyllä ihmettele, ihan mainioita lakkoja ja tätäkin riitti kaksi kerrosta.

Aksenttikynneksi päätin tehdä samaisesta tekstuurilakasta palloja valkoiselle pohjalle. Me like! Tuli kyllä kiva hiekkapaperifiilis :)

 photo IMG_8001_zps56ca979e.jpg

 photo IMG_7992_zpsaed2358e.jpg

Tänä aikana, kun olen huoltanut kynsiäni laittoman huonosti (enkä siis lakannut ollenkaan), olen huomannut, että kynnet on ehtineet mennä todella huonoon kuntoon. Siltä näyttää jostain syystä myös mun iho kuvissa (hrrrr, kuolleen harmaa), vaikka se ei sitä ollutkaan :D

Kynnet on kyllä selvinneet lohkeamilta ja muutenkin sen pituisina kuin tykkään - jopa oon saanut kovasti lyhennellä. Pintakerros sen sijaan monesta kynnestä on vaurioitunut ja kestää varmaan jonkin aikaa, että saan sen kasvateltua pois ja uutta kiiltävää, vaurioitumatonta kynttä sen tilalle.

 photo IMG_8000_zps6f9b31c0.jpg

 photo IMG_7996_zpsb5211457.jpg

Käytetyt

  • Essence Protecting Base Coat
  • Beauty UK Birdcage
  • Seppälä Nails Snow White
  • Seche Vite


Onko muilla kynnet kuivuneet tai vaurioituneet tällä hetkellä?



lauantai 23. marraskuuta 2013

Kynsillä New Yorkiin!

Varmaan joku muistaa, kuinka kerroin osallistuneeni Prettyn kynsikisaan, jossa saattoi voittaa matkan New Yorkiin ja Wettis-tuotepalkintoja… Ihmeiden aika ei ole ohi! Voitin sen! Siis minä :O Olisitte nähneet mut puhelimessa. Ja minä kun mietin, jaksanko tai kerkeänkö osallistua ollenkaan ja lopulta tuli osallituttua ihan viimetingassa. Näemmä kannatti.

Osaltaan haluan kiittää Pumpulipupua, joka erikseen postasi ja halusi, että minä yhtenä muiden joukosta osallituisin. Tämä vaikutti osallistumispäätökseen :)

 photo IMG_7530_zps5bc5a9d0.jpg

 photo IMG_7589_zps87b73477.jpg

Eilinen menikin sitten ihan sumussa SEN soiton jälkeen. Minulla onnettomallahan (eikä muuten miehelläkään) ollut passia. Eikä matkalaukkua. Eikä matkavakuutusta :D Eli eilen olen vieraillut passikuvissa ja poliisilaitoksella.

 photo IMG_7593_zps1cb20214.jpg

 photo IMG_7535_zps505a3a6f.jpg

 photo IMG_7576_zps977f1ea1.jpg

Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • H&M Pink Mist
  • Wet n' Wild Fergie Ferguson Crest Syrah
  • Wet n' Wild Fergie Going Platinum
  • decalsit
  • inm Out the Door


Mitä paikkoja on New Yorkissa ihan pakko käydä katsomassa? Olen niin kokematon matkustaja, että eksyisin Tallinnassakin :D



torstai 21. marraskuuta 2013

Räiskyvän hienostunutta

Kynsille on päässyt Essencen Off to Miami! -niminen kaunotar! Pullossa katselin lakkaa ihastuneena: kuvailisin sitä räiskyvän korallisen punaiseksi. Oranssimmasta hehkusta kyllä katosi lakan kuivutta suurin osa ja kynsillä se näyttikin enemmän oranssiin vivahtavalta peruspunaiselta. Ei sillä, etteikö lakka silti olisi kaunis, mutta pullossa se näytti omaan silmään nätimmältä.

 photo IMG_7508_zps907b7443.jpg

 photo IMG_7471_zps2e9e228e.jpg

Kyllähän näistä tuli ihanaiset <3 Hiukan kyllä pelotti levittää sinertävää Konadin top coatia valkoisen päälle, mutta eipä se onneksi pahalta näyttänytkään.

 photo IMG_7485_zpsed2d21c9.jpg

 photo IMG_7498_zps6ed1a550.jpg

Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • Essence Off to Miami!
  • Seppälä Nails Snow White
  • Depend 223 (leimaus)
  • Konad Princess Special Nail Polish Gold Black
  • inm Out the Door
  • Konad Top Coat
  • Pueen 26
  • kirkkaat strassit

Joko teillä sataa lunta? Meillä on jo talven ihmemaa -maisema ikkunasta :)



perjantai 18. lokakuuta 2013

Syksyn hehkua

Mielessä oli aivan ihana idea jälleen, törmäsin siihen sittemmin vielä Shinyn blogissa (postaus oli selkeästi pureutunut alitajuntaan :D) Linkin takaa löytyy Shinyn tekemä tuto tällaisiin kynsiin.

Niin no siis, idea oli hyvä ja toteutuskin muutamaa pientä teippien kanssa kiroilua lukuunottamatta. Mutta mutta. Koska mun lighbox ei ole VIELÄKÄÄN nyt melkein kolmen kuukauden päästä tilaamisesta tullut kotiin, niin näihin yli kiiltäviin kynsiin tuli kuvatessa kovat heijastukset. Kiitos ebay, tai pikemminkin joku välitaho, joka ei päästä pakettia minulle asti. Myyjä kyllä on ollut oikein avulias ja ystävällinen. No, yrittäkää sivuuttaa kiilto ja katsokaa kynsiä :D

 photo IMG_6952_zpsc2af9c1d.jpg

 photo IMG_6961_zpsc97e923f.jpg

 photo IMG_6928_zps1c463063.jpg

OPIn Golden Eye on ihan taivaallinen! Ja niin on muuten tuo Flormarinkin lakka. Peittävyyttä toivoisin noin tummalle lakalle enemmän, mutta koska kolme kerrosta riittää ja lakka näyttää näin kauniilta, niin en ala marista!

 photo IMG_6909_zps6159c402.jpg

Kuvasin yhden kynnen vähän lähemmin, niin näette, mitä kaikkea tämän kertaiset kynnet on syöneet. Nuo molemmat lakat on niin NAM!

 photo IMG_6927_zps7bf3decd.jpg

Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • Flormar U09
  • OPI Golden Eye
  • inm Out the Door

Vielä loppuun on pakko ilmoittaa, että Adeninalla on taas viikonlopun pikatarjous, tällä kertaa Dependin lakkoja! Joukossa on näköjään myös uutukaisia Kameleontti-lakkoja, joita enempää näkemättä veikkaisin duochromeiksi. Tästä pääset kurkkimaan tarjoukset.





Mitä piditte kynsistä? Onko teillä ollut ongelmia ebay-tilauksien kanssa? Osaisiko joku suositella mulle nyt halpaa ja hyvää valolootaa, kun tuo tilaamani nyt selkeästi ei ole kotiutumassa?



lauantai 28. syyskuuta 2013

Suolan ja pippurin totaalifeilaus

Tiedättekös te, kuinka bloggajaat välillä valittavat, kuinka kynnet feilasi urakalla ja kuitenkaan niissä ei kukaan näe mitään vikaa? Itselle tällaisia omaan silmään mestaritaidonnäytteitä näkee silloin tällöin monissakin blogeissa.

Noh, ajattelinpa nyt sitten rohkaistua ja laittaa teidän pällisteltäväksenne sellaiset totaaliplörinät, ettei kukaan voi niistä mitään positiivista sanoa :D Yritys tähän ei ollut kova, vaan tämä feilaaminen kävi ihan luonnostaan. Saas nähdä kuinka moni lukija kaikkoaa, kun katsoo nämä kuvat :D

Sonne tästä aiheesta jo kerkesikin kirjoitella. Otanpa itsekin kantaa siihen, että kannattaako tai saako bloggaaja julkaista epäonnistumisiaan. Mielestäni on hyväkin idea julkaista kaikki kynnet riippumatta siitä, millaista jälki on. Miksi kenenkään täytyisi olla täydellinen? Itse en ainakaan täydellinen tässä hommassa ole, enkä halua myöskään sellaista kuvaa lukijoilleni antaa :) Toki ymmärrän myös niitä, jotka eivät vain uskalla tai kehtaa laittaa ihan kaikkia.


Kynsillä oli iloisesti W7 Salt and Pepper, tästä kerkesi jotenkin tulla jo pakkomielle, kun nämä meni niin penkin alle. Alku oli hyvä: lakka oli kynsillä ja vielä kauniin tasaisesti.


No, katselin siinä niitä kynsiä ja ajattelin, että onpa ne tyhjän näköiset. Ja sitten...niin. Ei varmaan tarvitse erikseen alkaa eritellä, mitä tapahtui :D


Että sellasta :D

Ja koska en myöskään opi kerrasta, niin sama lakka oli pakko saada kynsille uudestaan...eikä yhtään sen paremmin seurauksin:



Leotäpliä en ole koskaan osannut tehdä, joten miksi edes aloin yrittää tätä. Varsinkin kun musta oli jankkiintunut pulloon. Tuntuu että juuri tämän tyyppiset lakat on itselle vahvasti niitä ehdokkaita, että kaikki menee pieleen. Etsiskelemällä löytyy varmasti näitä lisää :D Muistan eräätkin Jollyt.... *viheltelee*

Mitä mieltä te olette bloggaajista, jotka julkaisevat kaikki kynnet eivätkä vain niitä, jotka ovat silmiä hivelevän kauniita? Ja käsi ylös ne, jotka on taipuvaisia sabotoimaan omat ideansa!



perjantai 20. syyskuuta 2013

Mitä sillä on kynsillä?

Halusin kerrankin tehdä jotain outoa oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Yhdistää piti siis kaksi hyvin erilaista väriä ja vielä ranskiksen muotoon, koska alla oleva punertava nude ei todellakaan ole perinteinen ranskislakka. Pakko sanoa, että Sinikilpikonna tekee mielestäni tällaisia voimakkaan näköisiä ja erikoisia kynsiä todella taitavasti!



Vaikka nämä ovatkin jotain ihan muuta mihin olen tottunut, viihdyin näissä hyvin! Sain muuten yhden lakkapullon tyhjäksikin näitä tehdessäni :) Tai tyhjäksi ja tyhjäksi... Rimmelin lakka nimittäin tyhjeni niin tyhjäksi, että en oikein saanut sieltä enää mitään. Niinpä päätin jatkaa lakkaa valkoisella.
Sain aikaan aivan ihanan mustikkamaidon värisen lakan, ja pullo on taas piripintaan asti täynnä :D Eli se siitä lakkapullojen vähenemisestä...



Alla oleva punertava beige on jälleen P.I.A:n lakka sävyssä Chocolate Creme. Olen jo aikaisemmin puhunut tämän merkin glitterlakkojen haisevan maalilta, cremet ovat ihan normaalin kynsilakan "tuoksun" omaavia. Nyt tuli ainakin tämän cremen kanssa vastaan toinen ikävä yllätys. Ensimmäisen kerroksen jälkeen nimittäin kävi näin:


Lakka halkesi! Tosin toinen kerros ei sanonut enää mitään poikkeavaa, ja lakka peittikin sitten täydellisesti tällä toisella kerroksella. Pinta myös kuivui ihan kohtuullisen nopeasti. Levittyminen ei ollut ihan parasta luokkaa, mutta cremeksi ihan kohtuullinen. Kohtuullisen hyvin sai sutia ennen kuin levitysjälkiä alkoi jäädä.

Sävystä tykkään kyllä kovasti, se on erikoinen. Ajattelin ensin että hassun beige, mutta kovasti muistuttaa vaaleanpunaista. Tällaista en omista toista, joten annan ekan kerroksen lohkeamisen anteeksi ja siirrän lakan muiden lakkojeni joukkoon, kauas myyntilaatikosta.


Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • P.I.A. Chocolate Creme (saatu Pretty.fi -kaupasta)
  • Rimmel Pompous
  • Mavala Madrid
  • inm Out the Door



maanantai 16. syyskuuta 2013

Ruskan hehkua

Moni varmasti huomasi, että Adeninalla oli syksy-aiheinen lakkauskilpailu, joka päättyi sunnuntaina. Kiire meinasi tulla, mutta onneksi ehdin hoitaa homman.



Valitsin sävyiksi klassista syksyä eli punaista, keltaista, ruskeaa ja oranssia. Alla on äskettäin nähty Butter Londonin Saucy Jack ja sen päällä vihreään ja oranssiin taittavaa nufun flakies-lakkaa. Ihanan syksyistä! Muutenkin monet flakiet sopii mielestäni syksyyn.




Tässä vielä kuva, minkä lähetin kilpailuun :) Tietty syksyn lehtien kanssa. Pakko muuten sanoa, että paperilappujen sun muiden kanssa käsiposeeraaminen on ihan tolkuttoman vaikeaa! Puolet kuvista olivat jo pelkästään sormien asennon takia pilalla :D


Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • Butter London Saucy Jack
  • Nfu Oh 38
  • H&M Lemon Tree
  • Gina Tricot Caramel
  • inm Out the Door


Osallistuitteko kilpasille? Mitä piditte kynsistä?


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lemmikit

Ou-mai-gaad! Onko taas hiekkalakkaa? Kyllä! Kynsille päässyt lakka on se Dependin uusi hiekkalakka Forget-Me-Not, jonka tilasin Adeninalta saamallani lahjakortilla.



Forget-Me-Not on hempeän vaaleansininen kimalteleva hiekkalakka, jossa on joukossa isompaa pyöreää hopeista glitteriä. Väittäisin sitä hyvin peittäväksi, vaikka laitoinkin vain yhden kerroksen valkoisen päälle. Yksi kerros nimittäin riitti tällä tavalla saamaan todella nätin lopputuloksen.




Edellisestä puolikuumanikyyristä onkin aikaa, joten oli piristävää tehdä sellainen vaihteeksi. Jotenkin olen tässä kesän aikana innostunut niin paljon liukuvärjäämään, etten paljon muuta olekaan harrastanut :)

Katkenneelle peukun kynnelle kuuluu muuten hyvää! Muutama milli olisi vielä matkaa siihen, että se on muiden kanssa samalla tasolla, kun se katkesi niin että jouduin viilailemaan oikeastaan kaiken pois. Yleisesti ottaen on pakko valittaa vähän stressiä, kun töissä painaa hommat päälle ja näyttää siltä alkaa itselle tulemaan koko ajan vaan enemmän fyysistä kremppaa, kun stressi jatkuu ja jatkuu. Päätä särkee jo ties monettako viikkoa inhan toispuoleisesti, niin että näkökin hämärtyy toisesta silmästä....nice! Kohta oon varmaan pää kainalossa...


Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • W7 White
  • Depend Rough Sparkle Forget-Me-Not
  • Wet n' Wild Bite the Bullet
  • Cesars Rapid Dry Top Coat

Mitäs muille kuuluu? Ja mitä piditte tämän kertaisista kynsistä?