sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lävistetyt tähdet

Nyt pääsin vihdoin kokeilemaan edellisen postauksen kuviolävistäjää :) Bongasin idean siis Belegwenin blogista ja ajattelin jakaa teidän kanssa mulle siitä heränneet ajatukset.

Ensin kuitenkin se mitä sain aikaan:


Katsokaa muuten tuota neon-väriä! Aivan ihana piristys talveen <3



Näin tein: Lakkasin ihan tavallisen teipin päälle kolme kerrosta mustaa lakkaa ja annoin kuivua reilusti seuraavaan päivään. Lakkalevy lähti tosi helposti irti ja pysyi ehjänä. Lävistin siitä tähtiä, jotka siirsin kynnelle pinseteillä ja painoin kevyesti kiinni sormin. Huomasin että ollakseen ihan vain levy kuivaa lakkaa, näissä on kohtuullisen äreä liimapinta :D Yhden meinaan lätkäisin vähän väärään paikkaan, ja ei meinannut lähteä irti :O En siis käyttänyt liimana yhtään mitään ja kuivan lakan päällekin asettelin.
Sitten vain varovaisesti päällyslakka päälle.

Näin tekisin toisin: Huomasin, että varsinkin tämä musta lakka ei ole ehkä se paras vaihtoehto tähän hommaan, koska päällyslakkaa levitettäessä väri meinasi levitä, kuten leimauksissakin. Seuraavalla kerralla teenkin niin, että lakkaan teipille ihan alimmaiseksi ja ihan päällimmäiseksi kerrokseksi väritöntä lakkaa. Uskon, että se estäisi värin leviämistä seuraavalla kerralla. Ja molemmille puolille siksi, että valmiista tähdestä ei tiedä kumpi on "oikea" puoli, kun se putoaa satunnaisesti kuviolävistäjästä.


Käytetyt
  • Gina Tricot Base coat
  • Flormar 443 (2012 Spring and Summer -kokoelmasta)
  • MNY Drying Effect
  • Wet'n'Wild Ebony Hates Chris (kuvassa näkyy lakasta tehdyt levyt, mistä tähdet on leikottu)

Mitä tykkäsitte? Meinaatteko kokeilla ja oliko neuvoista ja vinkeistä hyötyä?



32 kommenttia:

  1. Pitäs varmaan kokeilla ja ihan hienot tuli sun kynsistä

    VastaaPoista
  2. Mä tosiaan en ole testannut tätä yhdellä värillä vaan, mutta hyvä tietää toi että se musta levittyy sitten niin helposti. :) Ihanan piristävät näin talveen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli pakko saada ihan mustaa tän neon-pinkin kanssa! Aluksi ajattelin tehdä mustat salamat, mutta nyt kun sulta keksin tän, niin pakko oli tehdä :D
      Se on varmaan toi musta creme sellanen, että leviää ihan miten vaan sitä käyttää :( Ehkä joku tumma/melkein musta shimmer ei olisi ollut sama homma.

      Poista
    2. Seuraavaks kiitos ne mustat salamat <3

      Poista
    3. Hihi, pistetään mieleen :) Sitäkin mietin, että miten olisi järkevintä toteuttaa, kun vihaan teipillä leikkimistä :D Tota lakkalevyä voisi soveltaa siihenkin.

      Poista
  3. Vitsi miten kiva idea täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli aika mukavaa ja helppoa hommaa, joten kokeilemaan vain :)

      Poista
  4. Ihanaa mustaa ja pinkkiä ja sit vielä tähtiäkin! Mulla ei taida riittää kärsivällisyys tommosiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannaliininen! Ei tää hankalaa ollut, leikkeli vaan palat, painoi kynnelle ja päällyslakkaa päälle! Melkeen yhtä kätevää kuin tavalliset tarrat :)

      Poista
  5. Ää, näitä katsellessa ei malta oottaa, että saa huomenna omat lävistäjät käsiinsä. :D Toisaalta itsellä on vain lumihiutale ja kukkasia, mutta saa nähdä mitä jälkeä saa aikaan. Ihana väriyhdistelmä sulla tosiaan ja ihanat kynnet. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ai sullekin on tulossa tuollainen vehje! Siellä tiimarissa oli myös sellainen ihana kukka, mutta se näytti sen verran isolta, että ei olisi kokonaan mennyt kynnelle, joten otin ton tähden.

      Poista
  6. Upeat, ihanan räväkät! Pinkki ja musta <3 Itselläkin niitä tällä hetkellä kynsillä, mutta vähemmän hienolla lopputuloksella ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ton pinkin kanssa oli ihan pakko laittaa mustaa! Näistä tuli todella räväkät :D Varmaan keräävät huomenna huomiota töissä...
      Kävin sun blogissa kurkkimassa, mutta en ainakaan huomannut, että mitä sulla on samalla yhdistelmällä..? Vai ootko vielä edes postannut?

      Poista
  7. Tosi kivat kynnet, täytynee itsekkin koittaa tätä! :D

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Joo, munkin mielestä! Ihme että joku tällaistakin keksi hyödyntää nimenomaan kynsien koristeluun :D

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Sissi! Tykkään itsekin että aika veikeät :)

      Poista
  10. Tosi kivat! Ite oon vaan saksilla leikelly nuita kuvioita mut tommonen ois paaljo helpompi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietin, että sellaset kuviosaksetkin olis hyvät tähän hommaan, mutta en viitsinyt ostaa, kun ajattelin että ihan tarpeeksi on alkuun tässä rei'ittimessäkin :D Pelkään aina että jää käyttämättä :D

      Poista
  11. Tosi kiva idea :) meinaan kyllä itsekin kokeillä :) ihanat kynnet oot tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Fani! Tuun sit ihmettelemään kun oot itse kokeillut tätä hommaa :)

      Poista
  12. Huippumahtavat :)) Ihana idea! Täytyy käydä ostamassa kuviolävistäjiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Heidi! Käy vaan hakemaan itselleskin, tää oli hauskaa!

      Poista
  13. kivan oloinen blogi sulla! liityin lukiaks ja ois kiva jos mullekki! ;)

    http://hymyilevatkynnet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi! Käyn kurkkimassa sun blogia kunhan kerkiän :)

      Poista
  14. Voi apua, mitähän dementiaa mä oikein poden kun olenhan mä nämä käynyt katsomassa, kommentoinutkin vielä:D :D Lähimuistissa on jotain vikaavikaavikaa... *TOSI nolo*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh ja päh, ei tässä mitään noloa ole! Mulla ainakin aina meinaa unohtua, kuka on tehnyt millasetkin kynnet ja koska :D Vaikee aina linkitelläkään, kun pitää kaikki blogit selata läpi, että keneltä on inspiksensä saanut :D

      Poista