sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mavala Double-Lash vk 4

Tänään palataan taas Mavalan Double-Lash -testiin! Aloitin siis käytön neljä viikkoa sitten, mikä on myös sama aika, mitä paketti lupaa näkyvien tulosten saamiseen.

Yleisiä arvioita sen verran, että tuote on helppo käyttää ja kuivuu ripsiin nopeasti, eli nopeasti voi myös meikata päälle (jos siis käyttää aamulla). Muistamisenkaan kanssa itsellä ei ollut ongelmia, koska säilytän putelia vessan peilin edessä meikkivoidetuubien seurana.

Aluksi palataan kuviin ennen kuin aloitin, eli vk 0. Näissä kuvissahan ei siis ole mitään meikkiä.



Sitten kuvat tänään, eli vk 4.



Äh ja pöh, sain parhaat kuvat aina niin, että vasen silmäni (siis kuvassa oikean puoleinen) näkyy paremmin ja edelleen pitää todeta, että juuri sen silmän ripset eivät edes ole yhtä tuuheat ja ihanat kuin oikean silmän.

Kuvissa ei nyt suuren suurta eroa ole huomattavissa, mutta ihan oikeasti, kun nykyään levittelet tätä ripsiseerumia, siinäkin jo huomaan muutoksen. Ripsiväriä laittaessa muutos on vieläkin huomattavampi.

Joskus luin jostain (luultavasti blogista), että nainen sutii ripsiään keskimäärin useampia kymmeniä kertoja levittäessään ripsiväriä. Muistan joskus muutamaan kertaan laskeneeni, että se myös piti paikkansa minua tyydyttävän lopputuloksen saamiseen. Nykyään varsinkin oikean silmän ripset pärjäävät oikeasti melkein muutamilla sipaisuilla :O Olen ihan ihmeissäni.

Vasemman silmän ripset sen sijaan. En tiedä olenko kohdellut niitä enemmän kaltoi tai jotain, mutta oikeastaan olen vasta nyt viimeisen viikon aikana alkanut enemmän huomata tuuheentumista ja paksuuntumista ripsissä, kun taas toiset ripset on tuuheentuneet heti alusta lähtien. Eroa on siis vieläkin jonkin verran (jopa pituudessa), mutta vasemmat ripset ottavat oikeita kiinni vähitellen :D

Summa summarum: Ehdottomasti ostaisin uudestaan! Ja varmaan ostankin, kunhan tuo joskus tulevaisuudessa loppuu, on meinaan riittoisaa :)


Loppuun vielä ihan muuta. Tällainen paketti tuli Sulokynsiltä perjantaina:


Tarroja, ChG Whirled Away, It's a Trap-Eze, Mia Secred magneettilakka, kynsiviila, isoja strasseja, irtosilmiä ja pienia metallisen näköisiä kynsikoristeita. Kiitos tuhannesti :)

Jaksoitteko lukea arvostelut loppuun asti ja meinaatteko kokeilla Mavalan ripsien tuuheuttajaa vai kokeilitteko jo?



17 kommenttia:

  1. Jaksoin lukea =) Kiva toi palkinto jonka voitit .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku kommentista! Tykästyin heti kumpaankin noista Chinan lakoista, vaikka alkuun pelkäsin mun reaktiota, kun mulla ei ole ollut tikkuhilelakkaa koskaan ja en ole oikein tykännyt Trap-Ezen swatcheista. Kumpaakin kun lakkailin kiekolle, niin heti muuttui käsitykset: ne on molemmat ihania!

      Poista
  2. oo täytynee kokeilla tuota seerumia, muutoksen huomaa kyllä :O mulla on ihan surkeat ripset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näet noissa kuvissakin muutosta, itse oon vissiin vähän sokea kun noita kuvia oon tuijotellut pitkään. Eikä kuvanlaatukaan päätä huimaa, kun ne on otettu iPhonella kun oikealla kameralla en saa koskaan kuvattua oikeaa kohtaa :D
      Kokeile vaan tota Mavalaa, se on mun mielestä suht edullinen ihan vain kokeiluunkin (sillä mä sen itsekin uskalsin ostaa :D) kun maksoi 8,90!

      Poista
  3. Noni nyt mä sit vihdoinki tilasin itelleni ton Mavalan, ku oon pitkää pohtinu et tarttis varmaa kokeilla. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla sitten sunkin mielipiteitä tuosta! Tai ainakin toivottavasti vähän kirjoittaisit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin mä sen 3-4 viikon käytön jälkeen jonkunlaista kommenttia laittaa ja varmaan tulee jotain kuvaakin jos tuloksia näkyy :)

      Poista
    2. Kiva kuulla, jään odottelemaan! Toi tulosten kuvaaminen olikin aika kinkkistä kun itse sen tuntee, mutta silti hyvin vähän näkyy (varsinkin vähemmän hyvään) kameraan :D

      Poista
  5. Kyllä ripsissä huomaa eron. Wau !
    No menin itsekin ostamaan Mavalan, kun sulta sitä silloin lueskelin. En oo vielä aloittanut käyttöä, kun meinasin jos saisin kuvia aikaiseksi, vaikken ehkä niitä blogiin laita, mutta ainakin itteä varten. =)

    Uiiiiiiiii, nuo ChG:t on NIIIIIIIIIN iiiiiiihania !!!
    Onnittelut voitosta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sain muitakin innostumaan :) Kannattaa tosiaan ottaa ihan kunnon kameralla kuvat, munkin olisi kannattanut pyytää jotain kuvaamaan, mutta kun aloitin iPhonella niin jatkoinkin koska halusin kuvista samanlaiset ja vertailukelpoiset.
      Kiitos onnitteluista!

      Poista
  6. Tulosta on tosiaan tullut. Tiedätkö mikä on vaikuttava aine? Sait minut kiinnostumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon nyt töissä, joten en voi sanoa sisällyksestä mitään eikä mulla kyllä ole enää pakettiakaan tallessa :D Löytyisiköhän toi googlaamalla? Sä varmaan osaisit sitä listaakin tulkita paremmin kuin minä :D

      Poista
    2. Löysinkin tän nopeaan: Water, Magnesium, Aluminum Silicate, Butylene Glycol, Propylene Glycol, Alcohol Denat, Xanthan Gum, Lactococcus Ferment, Glycosaminoglycans, Proline, Riboflavin, Methylparaben, Propylparaben, Hexamidine Diisethionate, 2-Bromo-2Nitropropane-1, 3-Diol.
      Osaatko Ninni tulkita tota järkevästi? Onko noista joku prostaglandiini?

      Poista
    3. Inci on usein todella vaikea selvittää. Vaatii paljon aikaa ja työtä. Käy lukemassa tämä:
      http://sic.fimea.fi/2_12/ripsiseerumia_ja_rusketusruiskeita_kauneutta_laakkeellisin_keinoin.aspx

      Poista
    4. Sen verran kemiaa ja englantia ymmärrän, että ainakaan tuollaisia aineita ei löydy, mitä fimean artikkelissa mainittiin. Kiitos kun linkkasit tuon! Ainakaan Neulashia en enää himoitse :D

      Poista
  7. Hei,

    Mistä Mavala seerumia saa tilattua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omani ostin ihan Sokokselta, mutta näyttäisi löytyvän myös NetAnttilasta ja tietty Sokoksen verkkokaupasta. Mavalaa tuntuu saavan myös suht helposti suuremmista marketeista :)

      Poista