keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, puhtaat pullot!

Varoitan, tämä postaus sisältää siivottomia kuvia lakkapulloista!

En olekaan ennen tätä hommaa tehnyt, joten päätin toteuttaa uuden vuoden kunniaksi! Kurkistelin vuorotellen jokaiseen omistamaani lakkapulloon, keräsin kierteistään tai muuten vaan pullon suulta likaantuneet erikseen, ja aloin putsata.

Olen ilmeisesti ollut sottainen, koska pulloja kertyi aika kasat:


Suurimmassa osassa onneksi lakkaa oli vain aivan pullonsuulla, mutta päätin putsata nekin, ennen kuin tilanne on se, että kierteetkin on täynnä. Yksi pullo (Rimmelin Lemon Drop) oli mennyt ihan kierteet täyteen ja sen korkin avaaminen olikin vähän jähmeää.


Samaten oli parissa aikaisemmassa lakkauksessa käyttämäni frankenin pullo (Mavalan), sitä väänsin jakoavaimilla, niin että kultapinnoite korkista sai kyytiä. Veikkaan, että lakkojen sekoitteluvaiheessa lakkaa on jäänyt jonnekin, vaikka olenkin sekoittamisen jälkeen pyyhkinyt pullon.


Valkoinen oli kanssa vähän tukossa, kun sitä tulee paljon käytettyä ja välillä lähestulkoon kaatelen lakkaa paperille esim. liukuvärjäystä varten.


Koristelulakatkaan eivät olleet enää parhaassa kunnossa...


Niihin pulloihin, jotka sitä kaipasivat, lisäsin myös ohentajaa.

Kun alat tähän hommaan, huomioi:

  • Tarvitset tilaa, eli älä putsaa sataa pulloa pöydän kulmalla!
  • Aikaa ja hermoja kuluu!
  • Varaa vanulappuja ja lakanpoistoainetta, tarvittaessa topsipuikkoja joilla voi kaivaa ylimääräistä lakkaa korkista.
  • Kaikkein jumiintuneimpia korkkeja varten kannattaa varata esim. kumihanskat tai jos sekään ei auta niin työkaluja. Itse käytin yhteen pulloon jakoavainta.
  • Laita pöydälle alusta (sanomalehteä tms), jolle voit laskea kynsilakkojen siveltimet huoleti, kun putsaat pullonsuuta.
  • Kynsissä ei kannata olla uusia lakkauksia, kun rupeat tähän hommaan, tai ne menevät takuulla pilalle.
  • Suosittelen roskapussia likaisille vanulapuille. Itse käytin Lidlistä saatavaa poistoainetta, ja ne haisevat mantelilta vielä kuivuttuaankin. Roskapussi kannattaa siis kärrätä ulos, kun lopettaa.

Meinaatteko putsailla?


28 kommenttia:

  1. pitäski tarkastella onko putsaukselle tarvetta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullekin tuli yllätyksenä kuinka likaisia osa olikaan :D En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota!

      Poista
  2. Joo munki pitäis tehä samalainen operaatio :DD mullakin on jokainen mavala juuttunu niin pahasti, että ruuvipenkissä väänsin ne auki.....sen jälkeen en oo ostanu yhtään mavalaa, ku en jaksa taistella niiden kaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun muistelen, niin kyllä jotkut toisetkin on sanoneet että juuri Mavalat juuttuu! Mikähän siinäkin on...ärsyttää kyllä.

      Poista
  3. Voi hitsi, pitäs kyllä ittekki putsailla! :) Mulla on ongelmia ollu lähinnä mavalan pohjalakan kanssa. Miehen piti aukaista se joillaki pihdeillä ja rumaa jälkeä tuli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, toinen jo samaa mieltä Mavalan pulloista! Niissä on pakko olla jotain kummallista :D Onnea urakkaan!

      Poista
  4. Minulla ei vielä edes vanhoja lakkoja ole, mutta Mavalat meinaa kyllä köntsähtää kiinni. Olin sopivasti tämän lukenut, ennen kuin tänään yritin avata Mavalan pulloa, tuli inspiroituneena putsattua se samantein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en kyllä tiedä mikä tuolla Mavalan pullossa jumitti, koska putsaamalla sieltä ei mitään kovin suurta lähtenyt irti.

      Poista
  5. Mullakin olis varmaan muutamia putsattavia ja ainakin yks Mavala, jota en omin voimin taida saada auki. Täytyy varmaan jollain pideillä koittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, työkalut taitaa olla ainoa mahdollisuus. Itse otin korkista jakarilla ja pullosta kumihanskalla ja silti väänsin otsa hiessa :D

      Poista
  6. Pitäs joo putsailla sekä ohentaa joitain ja mun rakasta vanhaa Seche Viteä, kun nyt viimein sain Seche Restoren.
    Muistan asian siinä vaiheessa, kun on jo aluslakat kynsillä, joten siirrän aina homman sinne, kun seuraavan kerran poistan lakat kynsiltä. Ja arvaa vaan, muistanko sitä enää siinä vaiheessa... No en tod. Hyi hyi laiska-Lila... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sun pitää ottaa jotenkin niin, että kaivat aina lakkaukseen suunnittelemasi lakat esille, putsaat ne ja sitten aloitat lakkaamisen :D Ei tulis sitten kerralla niin paljoa!

      Poista
    2. No toi on hyvä idea! =)
      Täytyy laittaa itelle joku huoneentaulu lakkahyllyn eteen, että: "Putsaa pullot !!!" ;D

      Poista
    3. Hihi, ja toinen mikä tulee mieleen, on siivota sotkunsa joka lakkauksen jälkeen :D Ei tulis mitään tuollaisia isoja kökköjä :D Olis se vaan helppoa, mutta silti liian vaikeaa :D

      Poista
  7. Tämä on tuttu juttu meikällekkin, nimitän sitä kynsilakkapullojen vuosihuolloksi. ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonne: Vuosihuolto tämä varmasti onkin, jotenkin meinaan tuntuu ettei houkuta heti tehdä tätä uudelleen :D

      Poista
  8. Pitää varmaan itekki ottaa asiaksi puhistella... Jotku pullot aukee tosi huonosti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä ärsyttävää kun toiset pullot juuttuu ihan kamaliksi. On niin epäteilua että pitää työkaluilla pilata pullo, kun se ei aukea :D Tosin, ihan UUDEN Dependin pullonkin tuossa vähän aika sitten avasin hampailla, ja voin sanoa ettei ollut helppoa :D Ja nyt on siinäkin hampaanjäljet...

      Poista
  9. Mä en oo vielä ikinä tehtyt tuota siivousta :) Täytyisikin varmaan tehdä pika puoliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kannattaa melkeen tehdä nyt kuin sitten muutaman vuoden päästä, kun pullot on jumissa :D Sellanen tunne mulle tuli muutamasta omasta :D

      Poista
  10. http://naillifestyle.blogspot.fi/?m=0 kätevää;) liity mukaan

    VastaaPoista
  11. Parit pullonsuut on kyllä niin suttusia mitä niitä olen viimeksi kattonut eli voisin harkita vakavasti :D

    thousandnaildreams.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kannattaa ehkä pyyhkiä sitten ennen kuin on myöhäistä :D Mulla meinas kyllä tuon Mavalan pullon kanssa käydä, että melkein iskin vasaralla kun niin otti päähän :D

      Poista
    2. Oon muuten kuullu kaveriltakin että mavalan pullo juuttunut pahanpäiväsesti ja saatu vaikka millä yrittää auki kiskoa! Oiskohan tyypillistä mavalalle jossei pulloista huolehdi?

      Poista
    3. Kyllä veikkaan, että tyypillistä vaan noille pulloille, kun noin moni on just Mavalasta sanonut että juuttuu tosi helposti. Sekin vielä, että mun pullossa ei edes suuremmin ollut mitään likoja :D

      Poista
  12. Mun kaikki Mavalan pullot on tuon näköisiä.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D Se on sitten pullovika :D Mulle tää on ihan uutta, kun toi mulla on ollut vaan kaksi Mavalaa, nyt jouluna sain kolme, mutta eihän ne uutena jumita :D

      Poista