maanantai 23. syyskuuta 2013

Häikäistyskynnet

Testissä on tänään PIA:n superkultainen glitterlakka. 
Lakka on siis Light Gold, joka sisältää kirkkaassa pohjassa vaalean kultaista mikroglitteriä ja isompia eri väreissä heijastelevia hexglittereitä. Tosi erikoisesti eri pastellin väreissä hehkuivat. Kirkkaassa valossa tämä lakka on kuin unelma! Ei todellakaan kaipaa mitään koristeita päälleen.



Kuvissa tosiaan on kaksi suht reipasta kerrosta lakkaa ja se on vallan riittävä. Jos olisin ollut vähän vähemmän kiireinen, olisin laittanut kolme ohutta, mutta aina ei voi saada mitä haluaa. Glittereitä ei oikeastaan tarvinnut asetella, paria saatoin tökkäistä inasen etteivät olisi olleet kynnen reunan yli. Pintakin jäi tosi tasaiseksi, oikeastaan vähän ihmettelinkin. Yksi kerros pikakuivattajaa riitti meinaan vallan mainiosti. Se miinus tulee ehdottomasti taas hajusta. Ylläri.

Jännä kyllä, kun ne on nämä glitterit kun haisevat, cremet eikä shimmerit ollenkaan! Kuivuminen on ehkä himpun hidasta tämän lakan kanssa, mutta pieni miinus tuon ulkonäön rinnalla.



Ha, ihon sävykin on terveen kuollut :D Oon huomannut tällaisenkin asian tietyn sävyisiä lakkoja kuvaillessa: erityisesti tummien lakkojen kanssa iho näyttää kauniin tasaiselta ja vaalealta ja sitten mitä vaaleampaan lakkaan vaihtaa, sitä laikukkaampi ihokin on :D


Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • P.I.A. Light Gold (saatu Pretty.fi -verkkokaupasta)
  • Cesars Rapid Dry Top Coat


Kuka häikäistyi?



16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se onkin :) Haju vaan kun poistuis, niin tää olis ihan ykkönen!

      Poista
    2. Ihana, tosi "juhlavat" ,mutta silti myös arkeen piristystä =) Kauniit kynnet. t:suvi

      Poista
    3. Kiitos Suvi! Toi lakka on kyllä kaunis, mutta varsinkin yksinään sitä voi hyvin pitää myös ihan omaksi ilokseen arkena :)

      Poista
  2. Kullan ystävänä näistä on pakko pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkää ihan rauhassa vaan :D Itselle toi vaaleampi kulta on mieleisempi kuin joku oikein keltainen kulta :)

      Poista
  3. Taahan on aika kiva, mikahan tan numero mahtaa olla?

    VastaaPoista
  4. Tää on todella kaunis lakka :)
    Ite en niin hirveesti perusta kultaisista lakoista, mutta tää näyttää ihanalle, ei ole "liian kultainen" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en oikein syty ihan sille perus keltaiselle kullalle, ennemminkin just tällainen vaalea on kauniimpi :)

      Poista