keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lemmikit

Ou-mai-gaad! Onko taas hiekkalakkaa? Kyllä! Kynsille päässyt lakka on se Dependin uusi hiekkalakka Forget-Me-Not, jonka tilasin Adeninalta saamallani lahjakortilla.



Forget-Me-Not on hempeän vaaleansininen kimalteleva hiekkalakka, jossa on joukossa isompaa pyöreää hopeista glitteriä. Väittäisin sitä hyvin peittäväksi, vaikka laitoinkin vain yhden kerroksen valkoisen päälle. Yksi kerros nimittäin riitti tällä tavalla saamaan todella nätin lopputuloksen.




Edellisestä puolikuumanikyyristä onkin aikaa, joten oli piristävää tehdä sellainen vaihteeksi. Jotenkin olen tässä kesän aikana innostunut niin paljon liukuvärjäämään, etten paljon muuta olekaan harrastanut :)

Katkenneelle peukun kynnelle kuuluu muuten hyvää! Muutama milli olisi vielä matkaa siihen, että se on muiden kanssa samalla tasolla, kun se katkesi niin että jouduin viilailemaan oikeastaan kaiken pois. Yleisesti ottaen on pakko valittaa vähän stressiä, kun töissä painaa hommat päälle ja näyttää siltä alkaa itselle tulemaan koko ajan vaan enemmän fyysistä kremppaa, kun stressi jatkuu ja jatkuu. Päätä särkee jo ties monettako viikkoa inhan toispuoleisesti, niin että näkökin hämärtyy toisesta silmästä....nice! Kohta oon varmaan pää kainalossa...


Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • W7 White
  • Depend Rough Sparkle Forget-Me-Not
  • Wet n' Wild Bite the Bullet
  • Cesars Rapid Dry Top Coat

Mitäs muille kuuluu? Ja mitä piditte tämän kertaisista kynsistä?




25 kommenttia:

  1. Nätit kynnet ja ihana tuo Dependin lakka! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo sininen hiekkalakka. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tosi nätti! En oikein sinisistä pidä tällä hetkellä, mutta toi on kaunis väri!

      Poista
  3. Ompas hyvännäköinen tuo sininen hiekkalakka :P ja kynnetki näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani :) Toi on kyllä oikeen poikkeuksellisen ihana ja jotenkin kynsiinkin tuli sellainen "tavaallinen" fiilis :D

      Poista
  4. Kyllä tykkään! Tekstuureja ja ihanat värit, ei voi olla tykkäämättä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sissi! Kyllä nämä tekstuurit on itselläkin aiheuttaneet pienimuotoista hurahdusta :D

      Poista
  5. Sininen tekstuuri menee instana himotuslistalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Toi on kyllä musta jotenkin poikkeuksellisen kaunis, ehkä siksi että mulla ei ole tuon värisiä lakkoja muita kuin toi.

      Poista
  6. Kiitti Jonna, pidin näistä itsekin :)

    VastaaPoista
  7. Tää lakkaus täytyykin muistaa itsenäisyyspäivän tienoilla :D Kivan näköiset!

    VastaaPoista
  8. Tosi kivat kynnet :) saatko fifiinalta kerran kuukaudessa tuotteita yhteistyön kaut vai ootko siis fifiinan kaa yhteistyös? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! En ole Fifiinan kanssa yhteistyössä tämän kummemmin kuin että arvonnan järjestin ja tuon alekoodin :)

      Poista
  9. Hirmu nätit kynnet <3 täytyy ehkä joskus apinoida nää kynnet, eri lakoilla vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Essi! Tekemään vaan omaa versiota :)

      Poista
  10. Ah, hiekkalakat <3 Tosi kivat kynnet oot tehnyt! Joko oot kokeillut Kicksin hiekkalakkoja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia Minttu! Kicksin hiekkiksiä en olekaan kokeillut, tuntuu että mulla alkaa olla jo aika paljon näitä :D Mutta tietty jos kohdalle osuu joku ihan must-have :D

      Poista