perjantai 6. syyskuuta 2013

Purple Specks Prinsessa ranskikset

Tällä kertaa esittelen teille yhtä itselle ihan uutta lakkamerkkiä, nimittäin P.I.A. -lakkaa. Näitä on tullut myyntiin Prettylle, ja kysyin saisinko esitellä niitä teille.

Nämä lakathan on olleet jo esillä hiukan fb:n Kynsikoristelut-ryhmässä ja siellä suoraa moni huomasi näiden muistuttavan ehkä liiankin ilmeisellä tavalla O.P.I:n lakkoja. Pullo on samanlainen, eikä nimikään nyt ihan kovin kaukana. Tikuttelin kaikki saamani lakat (esittelen näitä teille pienissä erissä) ja yleisesti  sanon heti, että Kamalan Hajuisia! Ei vain glitterit, vaan muutkin koostumukset, haisevat samanlaisilta kuin Kleancolorin Chunky- ja Holo-lakat. Maalilta. Hyh. Muuten koostumukset vaikuttivat ihan normaaleilta, osa oli tikulla tosi hitaasti kuivuvia, mutta lopullisen tuomion annan vasta, kun kynsille saan.

Sitten asiaan tämän päivänseen lakkaan: Eli kynsillä on ranskiksen päälle huideltuna Purple Specks, ihanan hempeän vaalean violetti iso glitterlakka.



Kuten tällaisia lakkoja aina, tätäkin sai vähän asetella, mutta kovaa kalastelua ei joutunut tekemään. Glittereitä nimittäin tuli sutiin oikein mukavasti. Itsellä on aina se vika tällaisten lakkojen kanssa, että olisi viisaampaa laittaa kaksi kerrosta, kun yrittää saada kerralla tarpeeksi. Pistän tämän nyt ihan julkisesti muistiin, koska ensikerralla tahtoisin tämän myös muistaa.

Nimittäin veikkaan, että ahneuteni koitui näiden ihanien kynsien kohtaloksi. Lakkaa oli meinaan niin paksu kerros, että lopuksi suht pienellä viiveellä lisätty pikakuivattaja veteli lakat ihan ryppyyn :( Pikakuivattaja oli myös jo sen verran jankkiintunutta, että kärjet paljastuivat hiukan, kun sudin niin voimalla. Kyllä taas kirosin itseäni, koska kynnet miellytti niin silmää.



Nabin lakalle annan jälleen kiitosta! Viimeksi käytin sitä liukuväriin ja tämä osoittautui näin tavallisesti lakattunakin todella peittäväksi ja hyvälaatuiseksi. Tätä ei meinaan todellakaan tarvitse laittaa kuin yksi kerros! Ihan ihme lakka. Ja silti se levittyy kuin unelma. Jos Nabia olisi enemmän myynnissä Suomessa ja enemmän ihania creme-sävyjä, niin hankkisin saman tien!



Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • Nabi Angel Lavender (saatu miitistä Olivia & Oscarilta)
  • P.I.A. Purple Specks
  • Cesars Rapid Dry Top Coat



Loppuun vielä kuva siitä, mitä tulevaisuudessa on luvassa blogissa :) Nimittäin P.I.A. ihanuuksia! Jos joku jo haluaa etukäteen tietää sävyjä niin vasemmalta lähtien on: Purple Specks, Midnight Shimmer, Pink Glow, Rose Creme, Chocolate Creme, Light Gold ja Light Multi Shimmer. Näitä on siis Prettyllä valikoimissa ja hintaa 3,95 e.

Nämä kynnet olivat tosiaan kynsillä huikeat pari tuntia ja sitten hermot ei enää kestäneet. Kynnet oli meinaan ihan rutussa (ja tosiaankaan en edes sohinut niitä mihinkään) ja oli pakko ottaa pois. Mutta ei hätää, tein heti uudet tilalle!



31 kommenttia:

  1. kauniin näköset :) ja kiva kuulla tosta uudesta lakkamerkistä, odottelen innolla sun tuomion niille, sit ku ne pääsee kynsille asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tanza! Onhan tää aina kiva kokeilla jotain, mitä ei ole koskaan kokeillut :)

      Poista
  2. Tosi jänskän näköiset, kivan hillityt, vaikka glitteriäkin on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jonna! Toi on kyllä kaunis glitter, ja sen verran vaalea kun on, niin on hillittykin, kun tietyllä tavalla yhdistää.

      Poista
  3. Kynnet on tosi kauniit <3

    PIA-lakoista en taas muuten innostu, mua ärsyttää OPIa jäljittelevä tyyli liikaa ja jos kerran myös haisevat pahalle, niin saapi olla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sissi! Mä en kanssa oikein ymmärrä, että miksi pitää jäljitellä noin paljon :D Kyllä musta olis ihan ok, jos olis muuten ihan erilainen, mutta sanoisi että haluavat haastaa OPIn tai minkä muun tahansa :D Toi haju on kyllä outo, ja jotenkin aika voimakas ja kestää pitkään. Pitää vähän nyt tarkkailla, kun useammalla lakkaan, että mitä annan lopputuomioksi.

      Poista
    2. http://littlebigcosmetics.blogspot.fi/2013/03/better-than-opi-nail-polish.html

      Poista
    3. No huh, aikamoinen juttu! Hassua kyllä, että pulloa ja nimeä myöten pitää olla samaa...

      Poista
    4. Olipa ärsyttävästi esitelty nuo lakat tuolla linkin takana, alkoi kiehuttaa täälläkin :D

      Mun mielestä tuo nimi ei kuulosta kuitenkaan samalta, jos miettii, miten ne lausutaan englanniksi ;) Toiset samantyyppiset pullot muuten on Technicillä, inhotti kun ensin niitä jossain näin, ja luulin kauempaa OPIksi :P

      Mutta Lunalii, tosi kauniin ranskiksen oot tehnyt, harmi kun jouduit poistamaan! Nättejä nuo lakat silti on :)

      Poista
    5. Kiitos kehuista Vanquish! Sanopa kyllä muuta tuon jutun kanssa!
      Nättejä lakkoja on, mutta hrrr, jos ihan kaikki tosiaan haisevat.

      Poista
    6. Niin joo, mun piti kommentoida tota nimiasiaa. Ehkä ei toi nimikään niin pistäisi silmään, jos olis vaikka joku toinen fontti :D Mutta just tolla fontilla, niin vähän pistää silmään OPIn rinnalla :D

      Poista
  4. Kivat kynnet ja kivoja lakkoja sait testiin

    VastaaPoista
  5. Hah, katoin ekoissa kuvissa, että sulla on Opi kädessä. Onpa aika räikeetä jäljittelyä. :D
    Mut siis tosi kauniit kynnet ja ihana tuo violettiglitterilakka. Myös Midnight Shimmer näyttää kivalta, mutta muut ei ehkä silleen sytytä. :) Voi ei toi haju, mulla yksi sellainen hyh Kleancolor :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis toi on ihan samanmoinen pullo! Niin kuin jo Sissillekin sanoin, niin en oikein ymmärrä tota että pitää pullo ja nimikin jäljitellä. Eikö riittäis vaan että sanoo, että haluaa haastaa OPIn :D
      Ihan kauniita lakkoja kyllä on, mutta toi haju kyllä saa muakin vähän varpailleen :/

      Poista
  6. Kauniit kynnet kyllä, ja hyvä tietää että lakat haisevat. Jäävät todellakin mulla hankkimatta. En kestä Kleancolorin chunkyn hajua, joten tuskin kestän noidenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun saatoin olla avuksi! Mun pitää vielä testata noita cremejäkin erikseen, kun en voi olla satavarma haisiko nekin, kun tikuttamisen jäljiltä koko huone haisi ja oikeastaan nenässä tuntui haisevan vielä ulkonakin :D Siksi en oikein luottanut enää tossa vaiheessa mun nenään :D
      Harmi, kun on nättejä lakkoja, mutta jos kaikki tosiaan haisevat :/

      Poista
  7. Kauniit on kynnet! Mutta aikas ärsyttävää tuo Opi:n apinointi =( Ei tähän talouteen ainakaan tuu yhtään Pia lakkaa..,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Noin suora kopiointi on kyllä räikeää :/

      Poista
  8. Tosi nätit kynnet ja ihana tuo lakka :) itse en kyllä meinaa ostaa noita pian lakkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani! Varsinkin tästä glitteristä haluisin tykätä enemmän kuin oikeasti tykkään.

      Poista
  9. Kiitos hajuvaroituksesta! :D

    Kaunis lakkaus!

    VastaaPoista