lauantai 9. marraskuuta 2013

Vanish Oxi Action

Kuulun Buzzadoriin ja kerran aikaisemminkin täällä blogissa on ollut tähän liittyvä postaus. Tällä kertaa kokeilussa on ollut itselle tuikituntematon Vanish. Nimen toki olen tiennyt, mutta jostain syystä en ole koskaan sitä kokeillut, joten ihan mielenkiinnolla rupesin hommaan.

Paketissa tuli pieni kankaanpala ihan vain sotkemista varten. Siihen pääsi kaikennäköistä soijakastikkeesta tytön värikyniin. Tässä on alkuperäinen tilanne. Tahrat on saaneet pinttyä kiinni muutaman päivän.

 photo IMG_7278_zpsa211cb64.jpg

Alkuun suikin tästä tahranpoistajaa suihkupullossa, annoin vaikuttaa hetken ja pesin vedellä. Paljon lähti, mutta likainenhan tuo lappu edelleen oli. Sitten pesin ihan käsin kuumassa vedessä perus Vanish Oxi Actionin kanssa. Jälkiä jäi vain huulipunasta, ripsarista ja värikynistä. Muut oli jo häippäisseet tässä vaiheessa.

Lopuksi liotin vielä kangasta ohjeen mukaan valkaisevassa Vanishissa (siis veteen liuotettuna tietty) ja lopputulos on tämän:

 photo IMG_7372_zps8bfa66e9.jpg

Edelleen siis huulipuna- ja ripsarijälkiä sekä vähän värikynää. Sanoisin kylläkin, että varmasti tahrat lähtee aika äkäsesti näillä, sillä oikeat tahrat nyt harvemmin on apinan raivolla kankaaseen hierottua ripsaria tai huulipunaa :D Lähtiväthän nuo "aidommat" tahrat (eli ruuat ja juomat) ihan kelvollisesti, ja noitahan kaikille sattuu.

Jos joku haluaa liittyä Buzzadoriksi, niin tätä linkkiä pitkin pääsee :)



#vanishtestisyksy #buzzador #vanishoxiaction

15 kommenttia:

  1. Oho, hyvinhän tuo tökötti on tehonnut :) Pitäis itsekin ostaa valkoisille vaatteille tuota testiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi hyvin! Odotan oikeen, että pääsen sitä valkaisevaa kokeilemaan esim. vanhoille valkoisille lakanoille :)

      Poista
  2. Tosi kiva että pääsit testaan,oisin itekki halunnu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää onkin ollut kiva kampanja, kun noin hyödyllisiä tuotteita sai :)

      Poista
  3. Linkki ei muuten ainakaan mulla toimi, mutta Vanish näyttää toimivan sitäkin paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jaahas! Pitääpä ottaa selvää miksei toimi! Otin meinaan suoraa Buzzadorin sivulta :D

      Poista
    2. Korjasin linkin, nyt pitäisi toimia!

      Poista
  4. Mä just eilen itsekin (jälleen kerran) hämmästyin Vanishin tehosta :D Löysin kaapista vanhan beigen trenssini, joka on ollu pois käytöstä tahraisuuden takia, ja nyt halusin sen käyttöön. Ostin sitä perus jauhe-Vanishia, miksasin sitä ja vettä, hieroin sillä tahrakohtia, heitin takin pesuun ja vajaan mitallisen Vanishia myös pesuun mukaan, normaalin Bio Luvilin lisäksi. Ja mitä kettua - takki kuin uusi! Yksi tosi tumma ja vaikea tahra jäi takin sisäpuolelle vähän näkyviin, mutta muuten mulla oli hyvin onnellinen pyykkimuijaolo. Heitinpä huvikseni Vanishia tänään pyyhepyykkiinkin, ja jo on vanhat pyyhkeet melkeen kiiltäviä :D Huipputuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toi vaan ihmeainetta! Toi tahratesti oli vähän hassu, kun eihän tuolllaisia tahroja kellekään tule kuin mitä tuli tehtyä :D Mutta kaikki normithan tuolla lähti kuin ei olis koskaan ollutkaan!

      Poista
  5. Oi, pitääpä testata tuota!
    Mulla on yhdessä valkoisessa sifonkipaidassa (ah, niin ihana huokoinen kangas, joka imee kaiken itseensä) itsepäinen huulitussitahra (testasin sitä käteen ja tietysti olin huomaamatta huitaissut samalla kädellä paitaa...), joka ei kahdessa pesussakaan lähtenyt pois :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan toi valkaisevakin jauhe vois olla tuolle hyvä! Olen ainakin kuullut, että sillä lähtee ihan vitivalkoiseksi kaikki jo vanhuuttaan kellertävätkin!

      Poista
  6. Mä ite käytän aina Vanish Oxi Actionia ja oon todennut sen tosi hyväksi ^___^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että itsekin rupean käyttämään tämän jälkeen!

      Poista
  7. Ensin alkoi mietityttämään, että varmasti annettu testikankaaksi mahdollisimman optimaalisen hyvän tuloksen takaava palanen.. mutta kommentteja lukiessa totesin, että ehkäpä tuo on toimiva tuote sittenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikutti ihan lakanakankaalta, eli puuvillaa. Tosiaan kaikki normaalit tahrat lähtivät jo ekalla pesulla ja varmaan nuo loputkin olisi lähteneet koneessa, mutta toi oli kahdessa kävinpesussa :D En tiiä sitten ymmärsinkö ohjeet väärin vai mitä…
      Huulipuna ja ripsari varmasti jäi kankaaseen siksi, että ne molemmat oli tosiaan hierottu ihan sinne kankaan sisään asti :D

      Poista