tiistai 4. joulukuuta 2012

Lakkaustukipalvelu

Halusin tehdä teille, erityisesti vähemmän lakkaileville seuraajilleni, pienen muistion, mitkä asiat minä olen kokenut hyviksi lakkailussa, ja miten saan lakkauksen kestämään mahdollisimman pitkään.

Tästä on jonkin verran jopa kyseltykin, joten päätin toteuttaa. Huomioithan, että nämä ovat todellakin minun  mielipiteitäni, joten olkaa vain reippaasti eri mieltä, jos teistä toinen tapa on teille paremmin toimiva :)

Sitten hommiin!

1. Aloitan joka kerta kosteuttamalla sekä käteni että kynteni kunnolla, koska lakanpoisto on todella kuivattava. Käytän tähän ihan normaalia käsirasvaa ja kynsille ja kynsinauhoille kynsinauhaöljyä. Asetonittoman poistoaineen käyttäminen kannattaa varsinkin näin talviaikaan, kun itsellä ainakin kynnetkin kuivuu kuivan ilman takia.
Kannattaa kaivaa kaikki tarvitsemansa tuotteet ja välineet valmiiksi, ettei sitten joudu pilaamaan osittain tehtyä lakkausta sillä, että yrittää kaivella puuttuvaa dotting toolia rojujen seasta.

2. Poistan rasvan huolellisesti pyyhkimällä Septidiniin kostutetulla vanulapulla. Tämä on yllättävän tärkeä vaihe, sillä rasva vaikeuttaa kynsilakan tarttumista kynteen ja lakka saattaa lähteä irti. Pyyhkimisen jälkeen on tärkeää myös odottaa hetki, ettei kynnet ole märät. Tämäkin heikentää lakan pysyvyyttä.


3. Levitän aluslakan. Olen kuullut todella monelta, etteivät viitsi käyttää aluslakkaa, kun lakkailevat sen verran harvoin ja ilmeisesti sellaisilla väreillä, etteivät ne kovin paljon imeydy kynteen. Aluslakka kuitenkin lisää lakan pysyvyyttä huomattavasti. Lakka saattaa lohkeilla pois ilman aluslakkaa. Lisäksi se usein tasoittaa hieman kynnen pintaa (vaikka ei olisikaan ridge filler eli aluslakka, joka vartavasten on tasoittamiseen tehty) ja estää voimakkaan väristen kynsilakkojen pigmentin imeytymistä kynteen.


4. Lakkaan värilakkaa mahdollisimman ohuen kerroksen, kuitenkin niin että se levittyy hyvin. Ohut kerros vähentää mahdollisuutta kuplia, ja lisäksi se kuivuu huomattavasti nopeammin kuin paksu. Säätät siis aikaa lakkaamalla kaksi ohutta kerrosta yhden paksun sijaa - ja tulos on parempi.
Aloitan keskeltä pienen matkan päästä kynsinauhasta, työnnän lakkaa mahdollisimman lähelle kynsinauhaa ja sitten koko pituudelta. Omasta mielestäni on helpointa yrittää saada lakka mahdollisimman lähelle kynsinauhaa jo alussa, kuitenkin niin ettei se kosketa kynsinauhaa, koska putsaaminen on työlästä.

5. Levitä lakkaa myös aivan kynnen kärkiin. Se tekee lakkauksesta huolitellumman ja estää kerrosten mahdollista kutistumista, jos käytät pikakuivattavaa päällyslakkaa.

On muuten ensimmäinen kuva mun kynsistä, kun en ole siistinyt lakkausta yhtään ennen kuin kuvaan.
6. Kun kerros on kuivunut, lakkaan toisen kerroksen. Kuivuminen on tärkeää välissä, koska alla oleva liian märkä kerros saattaa aiheuttaa kuplimista.

7. Yleenstä tässä vaiheessa siistin lakkauksen tasapäisellä siveltimellä ja kynsilakanpoistoaineella. Jos kuitenkin meinaan tehdä koristeluja, jotka sotkevat (esim. liukuvärjäys, leimaus), siistin myöhemmin.

8. Kun kaikki koristelut ovat valmiit ja kuivat, levitän päällyslakan. Myös päällyslakka kannattaa laittaa myös kynnen kärkiin, se estää kärkiä kulumasta niin nopeasti.



6 kommenttia:

  1. Oonki miettiny et miks mun kynsilakka kuplii mut nyt sen tiedän!! en koskaan jaksa odottaa et alempi kerros kuivuu.. Kiitos tästä postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos saatoin olla avuksi :) Toki on vain yksinkertaisesti olemassa huonojakin lakkoja, jotka kuplii lähes aina vaikka millä eri tavalla laittaisi :/ Nää on vähän kinkkisiä juttuja.

      Poista
    2. Saattaa kuplia myös, jos laittaa liian paksuja kerroksia sille kyseiselle lakalle. Kuten Lunalii totesi, jotkut vaan aina kuplii, vaikka mitä temppuja tekis niitten kanssa. =)

      Poista
    3. Nojoo ja sit kynnet on ihan typerän näkösillä palleroilla.

      Poista