torstai 9. toukokuuta 2013

My Little Pony

Tiedättehän, mitä harrastaminen monesti ihmiselle on? Omaa aikaa ja sitä että saa rentoutua heittämällä hetkeksi arkiajatukset koppaan. Sitähän minä harrastin taas tänään! Kerronpa teille vähän tästä rentoutustuokiosta.

Aloitin lakkaamalla kynnet uudella To Buy Or Not To Buy -lakalla. Totesin heti alkuun, että aluslakalle on tapahtunut jotain sillä lakan pinta ei millään niistä kolmesta laitetusta kerroksesta siloittunut kauniin tasaiseksi. Jotain vähän samantapaista olen havainnut nyt muutamassakin edellisessä lakkauksessa, joten syy ei ole lakan vaan luultavasti aluslakan tai kenties jonkin muun.


No ei siinä mitään, jatkoin rauhassa rentoutumista rakkaan harrastukseni kanssa. Päätin teippailla kivoja kuvioita kynsille koristeteippien avulla. Rutiinilla vetelin teipit kynsille, lakkasin Blue-Mingillä päälle ja aloin irrotella teippejä näppärästi pinseteillä.

Teipit tarttuivat apinan raivolla pinsetteihin eivätkä halunneet irrottaa, että saisin otettua muutkin teipit pois. No sekin onnistui, ah sitä tyytyväisyyttä ja kaikki lakatkin pysyivät kynsillä tarttumatta teippiin. Seuraavaksi huomasin, että kultaisesta teipistä oli jäänyt kullan väriä raitoihin. Mun tuuria. Kultainenhan olisi sopinut kyllä kauniisti lakkaukseen. Mutta. Sitä oli vain paikoitellen. Tässä vaiheessa musta alkoi kuulua ilon kiljahduksia.

Heti tuli mieleen se kerta, kun käytin teippiä itse lakkauksen osana. Silloin kauniin kultainen väri hävisi kuin pieru saharaan, kun levitin päällyslakan. Kaunis oli sekin hopean värinen teippi lakkauksessa, jossa suunnitelmien mukaan piti olla kultaa.

 




Seuraava korjausyritys oli laittaa teippien paikoille Wettiksen Hallucinate koristelusiveltimellä, ihan vain että kimallus korjaa kaiken fiban. Kuvatkin otin, mutta nehän näyttivät ihan siltä, että kynsillä olisi ollut satunnaisia roskia.

Kun en enää keksinyt muutakaan, enkä halunnut luovuttaa, kaivoin esille nufun perusflakielakan. Sillä vaan paksu kerros joka kynnelle. Avot!




Siis  mitä! Näistähän tuli upeet :D Tätä en nähnyt siinä vaiheessa, kun näitä väkersin. Näistä tuli sittenkin sellaiset My Little Pony -kynnet, mitä pitikin! JeejeejeeJEEE!

Mulla on sellainen tunne, että oon varmasti nähnyt tällaisen ponin joskus, lilaa ja mintunvihreää ja jonkinmoista kimallusta. Flakiet toikin tuohon päälle sellaisen vaaleanpuna-oranssin hohteen. Tykkään!

Vielä saatte kuvan siitä Essien lakastakin pelkillään, kun odottelin kuivumista :)


Käytetyt
  • Depend Protective Base Coat
  • Essie  To Buy Or Not To Buy (saatu testiin Thebokselta)
  • Color Club Blue-Ming
  • Nfu Oh 38
  • MNY Drying Effect

Siinäpä oli juttua omasta tyypillisestä rentoutustavasta. Voitte varmasti uskoa, kuinka syvärentoutettu olo oli pienen ärräpäiden heittelyn jälkeen! Miten te rentoudutte? Olisi myös hauska kuulla teidän joku katastrofilakkaus :)


Huom! Mielipiteeni ovat kaikki omiani sekä hyvässä että pahassa. En myöskään hyödy linkeistä mitään, ne ovat vain teidän helpotukseksenne :)



12 kommenttia:

  1. Ihanat! Sattumusten kautta voittoon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna H! Kyllä tässä vähän kiroilutti ja monesti kävi mielessä että poistan, mutta onneks jaksoin loppuun asti, koska rakastan näitä :D

      Poista
  2. Hahaa, noihan on älyttömän hienot! Tässä se taas nähdää että ihminen on niin kriittinen omia tekemisiään kohtaan ja meissä kynsihöpsöissä se tuntuu vielä erityisesti korostuvan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sissi! Se on kyllä kiva, kun välillä käy näin että tuleekin lopulta hienot vaikka alku on jotain ihan kammottavaa :D

      Poista
  3. Tänään mulla on ollu todella huono kynsipäivä, oon yrittäny monia lakkauksia niin kaikki on menny pilalle :/ Päätin sitten luovuttaa ja lakata kynnet vasta huomenna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ei vissiin ole muita vaihtoehtoja kuin siirtää seuraavalle päivälle! Toivottavasti sulla onnistuu huomenna :)

      Poista
  4. Kaikista kurjimpia katastrofeja on varmaan, kun lakat kuivuu törkeän hitaasti ja sitten kun luulee lakan olevan kuiva ja menee nukkumaan, niin aamulla lakkaukset on kuitenkin ihan rutussa... tai kun kuvat ei meinaa tarttua leimasimeen, vaikka sitä kuinka puhdistaa ja yrittää olla huolellinen eikä toista leimasinta ole saatavilla... tai kun kokeilin ekan kerran water decalseja ja ne ehtivät mennä ihan rullalle jo ennen kuin sain niitä kynnelle. Kirosin, että onpa juu tosi nopea ja helppo tapa koristella kynnet :( Onneksi kyse oli vaan harjoituksen puutteesta :)

    Miten Blue-Ming toimi?

    t. Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sunkin huonoista päivistä! Blue-Ming toimi tässä ainakin ihan kivasti, tosi aluehan oli pieni ja lakka vaan nopeasti ja suht paksusti sipaistu tohon kärkeen. Suunnitelmissa on sillä lakkailla vähän isommalla alueelle piakkoin, niin näkee kunnolla miten menee :)

      Poista
  5. Ihanat kynnet näistä kuitenkin tuli, ihanat väritkin :) Ainakin mun viimeisimmissä kynsissä oli katastrofin aineksia, kun vasta pohjan lakattuani päätin marmoroida. Märillä lakoilla kun ei ole kaiken fiksuinta alkaa niitä kelmuja leikkaamaan ja niitä rutatessa ruttaantui lakkauskin :D Lisäksi marmoroidessa töpöttelin liikaa, ja alla olevaa lakkaa lähti mukaan, mutta sain kuitenkin paikattua suht hyvin tilanteen. Lopputulos oli kuitenkin kiva, ja muistin taas, ettei keskeneräistä työtä saa arvioida ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanquish! Toi olis kyllä itsekin hyvä pitää mielessä, että ei saa arvioida ennen kuin on valmiit :) Ne sunkin kynnet näyttää ihan joltain muulta kuin katastrofilta!

      Poista
  6. Mulla on hieman huono päivä, tai oli ja kuinka tyhmältä se kuulostaakaan sait tuolla pieru saharaan-jutulla minut nauramaan kauheat röhönaurut ja v*tutus häipyi niinkuin pieru saharaan. :D
    Mutta tosi kauniit kynnet! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti NuuNuu! Ihana kun sain vähän piristää sun päivää :)

      Poista