maanantai 3. kesäkuuta 2013

Hennaa kokeilussa ja Bundle Monsteria -50%

Siis eikä! Pääsin innostumaan... tää on kauheeta! Maame kirjoitteli ihan hetki sitten tekevänsä aina välillä hennatatuointeja. Itse olen aina halunnut kokeilla, ja päätinpä sitten reippaana tyttönä kysellä Maamelta kaiken maan ja taivaan väliltä (ja pakottaen Maamen samalla kirjoittamaan romaanin näistä) ja innostuin Huuto.netistä tilaamaan itselleni hennaväriä.

Siinä sitä sitten eilen taiteiltiin netistä useammankin kuvan mukaan inspiroituneena. Päätin samalla tavalla ekakertalaisena tehdä jalan syrjään, koska jos vapisevin käsin menisi pieleen, niin saisin laitettua sukat jalkaan :D Tällaiset näistä sitten tuli:


Kuvan ottohetkellä näissä on vielä se väri päällä, siksi näkyy vielä kaikenmoisia röpöliäisyyksiä ja muuta ryönää :D  Vasta tänä aamuna vähän kerkesin kuorimaan sitä kuivunutta väriä pois ja jalat näyttävät siistimmältä.

Ei se eka kerta ihan putkeet mennyt varsinkin kun läheltä katsoo, mutta olen tyytyväinen ja ilman suurennuslasia jälki on ihan nättiä ja kuljenkin nyt mahdollisimman paljastavat sandaalit jalassa :)


Niin joo, iik apua! Arvatkaas, juuri kun laitoin PUEENin laattoja tulemaan, niin Adeninalla on kaikki Bundle Monsterin laatat kesäalessa PUOLEEN hintaan! Voi juma :D Ja A-Englandinkin lakoissa on -20% alennus. Voi mua! Linkeistä pääsee suoraan Bundlen laattoihin ja lakkoihin, en hyödy siitä klikkaamisesta tai ostamisesta mitään :)




Miltäs mun väkerrykset näyttää? Kiinnostaisiko teitä tietää, miten hennatatuointeja tehdään?


32 kommenttia:

  1. Oi ihanat!! ^^ Erittäin hienot sait aikaan, ensikertalaisenakin! ^^ ei kun vain harjoittelemaan kaikilla kavereilla ja lähisukulaisilla... ;) Siskoni on käymässä ja teimme eilen illalla toinen toisillemme hennat. Ihania tällaiset "henna-bileet" ^^

    VastaaPoista
  2. Voi ei, Maame, sun kommentti ei tullut näkyviin blogiin nyt ollenkaan, enkä tiedä minne se hävisi :D Näkyy vaan mun mailissa...
    Joka tapauksessa, kiitos kehuista :) Kyllä tossa onneksi kivasti käsi harjaantui kun alkuun tuli kamalaa kökköä :D Ja kiva juttu tossa on, että vaikka jälki ei olisi niin priimaa, niin lopullinen kuva on kaunis kun värit on lähteneet päältä!

    VastaaPoista
  3. Mahtava henna! Keksitkö ihan itse tuon kuvion?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuittu! Toi oli tosiaan vähän useammista malleista ja sitten vähän päästäkin yhdistelty tuotos. Yritin sitä yhtä kuvaa löytää, mutta en tietenkään enää löytänyt :D

      Poista
  4. Ääh ihanat. <3 Pitäiskö itsekin sortua hennaan kesän kunniaksi. Mistä hankit putkilot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuto.netistä ja vastaan itse omaan kysymyksee. :D Jostai syystä silmät pomppivat tän kohdan yli. :D

      Poista
    2. Hihi, huutiksesta tosiaan :) Ihan sitä valmista tahnaa hommasin, enkä jauheena, koska epäilin olisinko osannut sekoitella sitä :D Kokeile vaan, tämä oli kivaa!

      Poista
  5. Siis noihan on tosi hyvät! En millään meinaa uskoa että voi ensikertalainen väkertää tuollaista jälkeä =D Tietenkin toisilla on sitä taiteellisuutta luonnostaan enemmän kuin toisilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :) En tiedä taiteellisuudesta, mutta varmaan tämä kynsien lakkaaminen on helpottanut myös käsien tärinään :D

      Poista
  6. Hieno kuvio, ja tee ihmeessä postaus tekemisestä.
    Tosi mielenkiintoista. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Lila :) Ja löysin sun avulla sen kadonneen kommentinkin! Eli kiitos siitäkin :)

      Poista
    2. hihi, hieno homma, ja sitä varten kynsilakkaystävät on.
      Toinen toistamme tukien... =d

      Poista
  7. Oooooooh, miten ihanat hennat!
    Pakkohan sitä on itsekin testata!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Lupailin jo fbn puolella, että väännän jonkun pikkututon hennaliluista viikonloppuna :)

      Poista
  8. Upeat!!!!!! Tohtiskohan tuota ihteki alkaa kokeileen, saan kuitenki vaan töhryjä aikaan. Kävinkin jo Adeninassa kuolaamassa Bundlen laattoja, ei ois kalliita vaan on varat taas hieman heikossa hapessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caramel! Nää värit on siitä kivoja, että vaikka se alkutilanne näyttäisi vähän kökköiseltä, niin kun se tahna kuoriutuu siitä päältä pois, niin tulos itsessään on paljon tasaisempi :) Nämä ei ole kalliita, vaikka ihan vaan kokeiltavaksi! Yksi tuollainen kartio oli 3e ja euron posteilla tuli.

      Poista
  9. Voi vitsit nuo hennat on kivat! Tuli ihan himo tilata itellekkin kokeiluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina! En tiiä kerkeetkö enää, kun huutiksessa noi taisi olla ainoita ja porukka vähän innostu fb:ssä tilaamaan kun katteli mun kuvaa :D PS. osallistupas siihen mun arvontaan! (Ja kyllä, mulla on suunnitelmissa osallistua sun arvontaan, kunhan saan sen mainoksen värkättyä :P)

      Poista
    2. No juma, sitten tyydyn kuolaan tota sun hennaa! :DD Ja kävin nyt muuten osallistumassa! :DD

      Poista
    3. Tästä tuli nyt oikeen kunnon innostus :D Se mies joutuu nyt äkkiä tilaamaan itselleen lisää myytäviä hennoja :D Onneks ostin kolme itselleni, niin ei lopu heti :D

      Poista
  10. Aivan ihanat! Tee toki postausta noiden tekemisestä! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3 Meinaan tehdäkin viikonloppuna :)

      Poista
  11. Ihanat hennatatskat! Mä haluaisin jalkapöydälle tatuoinnin, pelkään vain sitä kipua oikealla neulalla. Olisi kiva kokeilla tuota hennaa ensin, että tykkääkö, jos vain osaisi piirtää jotain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanquish! Kokeilemaan vaan, en tiedä onko tällä edes mitään tekemistä piirtämisen kanssa, joten tuskin siitä haittaa on jos ei osaa piirtää :D

      Poista
  12. Awwi, ihanat nuo hennailut! Tää on taas niitä kuvia, että alkaa haluamaan palavasti jotain mitä ei ole tiennyt tarvitsevansa :D Kolahtaa ihan tosi kovaa tuo kuvion sijaintikin, jotenkin niin ihanan näköiset :D Tulee mieleen ne jotkut intialaishommelit, kun nehän maalailee jotain koukeroita kait käsiin ainakin hääjuhlaa varten tms. (Faktat hallussa selvästi :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Omasta mielestäkin toi sijainti on jotenkin tosi ihana! Juu, ihan paikkansa pitää sun faktat, hääjuhliin sun muihin ja esim. raskausaikana niitä ilmeisesti maalaillaan :)

      Poista