sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pörröpalloset aka Nöyhtikset

Päätin vihdoin kokeilla samettijauhetta, kun sellaista kerran purkillinen oli :) Aika perinteiset tein, kun ensin piti vaan yhteen kynteen laittaa koko kynnelle tuota. Laitoin sitten kaikkiin. Ja silmätkin tuli jokaisella vaikka niitäkin piti laittaa yhdelle :D Mutta kun ne oli niin söpöt!



Pörröjauheilu oli yllättävän helppoa ja ei edes kovin sotkuista hommaa. Suotta pelkäsin. Ja tuloskin oli suloinen.

Tosin siihen se sitten jäikin... Karvaisuus meinaan alkoi kaljuuntua melkein heti ja pakkohan ne oli poistaa jo seuraavana päivänä. Olen vähän pettynyt, olisi nämä olleet kivat pidempäänkin kuin päivän.



Itseä on muuten alkanut pelottaa kameran puolesta. Kuvaamiseen liittyviä ongelmia on alkanut olla vähän liian usein, vaikka käytössä on aina sama tyyli kuvata ja samat valaistusolosuhteet (kun kuvaan keinovalon alla). Kuvat on jotenkin hassun rakeisia muissa kuin kynsikuvissa. Tosi kynsikuvatkin tuntuvat olevan aika pimeitä ennen kuin niitä muokkaa vähän. Kohta sen näkee, hajoaako vai eikö hajoa... Katsokaa nyt tota lakkakuvaa, näettekö te samaa kuin minä vai kuvittelenko?


Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • Depend 251
  • Cesars Rapid Dry Top Coat
  • samettijauhe + askartelusilmät

Mitä te tyksitte mun nöyhtiksistä?


59 kommenttia:

  1. Aika hurjat ja samalla hauskat! Saa nähdä tuleeko joskus itse kokeiltua, mutta en oo ainakaan toistaiseksi käynyt edes "nöyhtäostoksilla" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli kyllä hauskat! harmi kun kaljuuntuivat... Mulla on vielä just ha just toisiin tätä vaalean sinistä ja sitten ihan joulun punaista toinen purkki :)

      Poista
  2. Noi näyttää ihan siltä cookie monsterilta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin näyttää :D Se on toi vaaleansininen väri :D

      Poista
  3. Nää on kyllä tosi hauskat. :D Vähän myös vaihtelua normikynsiin, mutta tosiaan harmi etteivät kestä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vaihteluksi nämä on kivat :) Hassua, kun odotin että kestäisi edes vähän. Sigi muistaakseni kirjoitti, että ne kynnet kesti paremmin kuin odotti :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Se onkin erilainen :D Tykkäsin siitä itsekin!

      Poista
  5. En oo koskaan ollu kovin ihastunut ajatukseen karvaisiin kynsiin, mut noistahan tuli aivan ihanat pienill silmill :D tuli vähän mieleen se cookiemonster. Ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajattelin itse kanssa pitkään, että en tykkää yhtään, mutta kun laitoin itselle niin kummasti sitä silitteli niitä koko ajan ja vielä suri kun kaljuuntuivat :D

      Poista
  6. Niin söpöt. Tuollaiset pörrökynnet sopisivat mun mielestä varsinkin talveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää tehdä ne punaset sitten jouluksi :3

      Poista
  7. Mä vihaan karvakynsiä... PAITSI NÄITÄ, NÄÄ ON IHA SUPERIHANAT! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla että tykkäät :D Ehkä noi silmät vetoaa suhun ;)

      Poista
  8. ihanat!! Harmi vaan ettei kestänyt kun yhden päivän :( Miten otit noi pois ja oliko vaikee ottaa?

    bbeautifulnails.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Poistin ihan kuin normaalitkin lakkaukset. Vähän oli lujemmassa kiinni kun odotin, että lähtee tosta vaan kun oli sellaista höttöä. Sai kuitenkin pikkuisen hinkata.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Suloset=) Eiks joku keksimonsteri tms näytä tältä?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä keksimonsteri on tällainen, älysin sen vasta kun piti googlettaa, mikä se onkaan :D

      Poista
  11. Voi eiiii miten söpöt! Kymmenen karvakaveria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää olikin sellaset kaverit että :D Nää kipitteli tyttöä hauskuuttamaan aina välillä ja välillä niitä siliteltiin :D

      Poista
  12. Ihanat. :3 Harmi että menivät huonoiksi niin nopiaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! Kyllä näitä olisi pidempäänkin pitänyt :)

      Poista
  13. Tosi söpöt! :) Mun samettijauheet on hukkuneet matkalle eBaysta Suomeen.. :/ Persikan väristä mulla ois kyllä, pitänee koittaa tehä jotkut hempeät sillä kun nyt inspis iski. P.S Kerrothan miten noiden poisto sujui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi ei :( Ebaysta kyllä tosin kestää välillä niin kauan, niin ei sitä tiedä vaikka tulisi vielä :) Poisto oli aika normaali, pikkuisen enemmän sai hinkkailla kuin normia shimmerlakkaa. Mutta ei tosiaan mitään erityisen hankalaa.

      Poista
    2. Juu siellä on matkalla nyt aika monta tuotetta eikä näy eikä kuulu, onneksi myyjät on siellä kaikki hanakoita hyviin arvosteluihin joten palauttavat rahat tosi kiltisti, lupaavat melkein kuun taivaalta.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Hihi, kyllä näitä tulikin vähän tuijoteltua :) Kiitos!

      Poista
  15. ylisöpöt!!!! Mistä muuten olet ostanut tuon samettijauheen?


    kirpunkynsiblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En itseasiassa tiedä, mistä tämä kyseinen on, koska olen saanut sen. Luultavasti se on jostain ebaysta.

      Poista
  16. On nuo kuvat vähän oudon näköisiä mutta todella söpöt kynnet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ja kynsikuvat nyt pienellä valotuksen säädöllä saa hyviksi, mutta tuotekuvat on jotain ihan kamalaa :/ Mä itse en kyllä kynsikuvissa näe suurempaa häikkää verrattuna siihen mitä nyt yleensä itse kuvaan. Tietty en saa mitään huippukuvia kun ei ole huippu kamerakaan :)

      Poista
  17. Ihana :33 Voisitko muuten kuvata kaikki kynsilakkasi ja laittaa ne tuonne lakkani kohtaan? Ehkä vähän tyhmä ehdotus, mutta ehdotin kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja tyhmiä kysymyksiä ei olekaan! Olen kyllä miettinyt tota lakkojen kuvaamista, mutta olen päätynyt siihen että sen sivun päivittäminen ja siistinä pitäminen veisi ihan liikaa hermoja ja aikaa, joten tuskin tulen sitä toteuttamaan :)

      Poista
  18. Ihanat! tosi suloset ♥ Mistä oot hankkinut noita pieniä askartelusilmiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saltsu! Nuo silmät on tulleet jossain arvontapaketissa, joten en osaa sanoa mistä on ostettu.

      Poista