perjantai 9. elokuuta 2013

Freeman Hand & Cuticle Scrub | Ihana kotikuorinta käsille!

Satuin tuossa joku aika sitten ostamaan ihan mielenkiinnostakin Freemanin käsille ja kynsinauhoille tarkoitetun kuorinta-aineen. Kuorin yleensä käsiäni sokerilla ja oliiviöljyllä, joten siihen myös vertaan tätä.

Ihan ensimmäisenä kuorinnassa kiinnittää huomiota makeaan tuoksuun, mandariiniin ja basilikaan. Mandariinin tosin itse enemmän erotan. Toinen on sokerinen koostumus, joka näyttää vähän liiankin nuolaistavalta :D Tosiaankin, vilkaisu sisällysluetteloon paljastaakin sokerin olevan yksi pääraaka-aineista.


Tykkään kyllä koostumuksesta, sillä sokeri kuorii tehokkaasti, mutta itse kaipaisin että suhteessa koko aineen tilavuuteen saisi olla enemmänkin sokeria. Niinpä joudun itse ainakin ottamaan vähän ehkä liioitellunkin paljon kuorintaa varsinkin saadakseni kynsinauhat siistiksi.

Tuote lupaa kuoria myös itseasiassa kyynärpäät käsien lisäksi, mutta varmasti muutakin vartaloa, jos vaan raaskii käyttää.  Kuorimisen lisäksi sen sisältämät öljyt kosteuttaa ihoa.


Kuorinta lähtee vaivattomasti pois vedellä huuhdellen, mutta pitkäkyntisenä tykkään varmistaa kynsiharjalla, ettei kynsien alle jää sokerirakeita. Huuhtelun jälkeen kädet eivät jää ollenkaan rasvaiseksi, toisin kuin oliiviöljyn kanssa ja minun tarvitsee aina rasvata kunnolla tämän jälkeen.

Omaan makuun todella ihana tuote! Varmasti ostan uudelleenkin. Tällä oli hintaa Stockmannilla yli 5e ja nyt vahingosta viisastuneena huomasin, että kaikkia ihania Freemanin tuotteita myydään myös Sunrise Cosmeticsin verkkokaupassa ja vieläpä reippaasti halvemmalla! Siellä näkyi olevan paketille kuin paketille 5e postikulut...voi olla että joku päivä en voi vastustaa :D Olen vaan niin koukussa niihin, esim. Ananasnaamio on ihan pakollinen!

Muita Freemanin faneja? Oletteko kokeilleet käsikuorintaa?

Huom! Olen tehnyt tämän postauksen ilman pyyntöä tai mitään yhteyksiä Freemaniin, joten en hyödy linkistä tai mainoksesta muutenkaan :)


16 kommenttia:

  1. Toi on aivan ihanaa, menin prismasta ostamaan vähän aikaa sitten, mutta harmi kyllä oli siellä poistuvana tuotteena.. Hyvä tietää mistä saa lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muutkin tykkää tästä! Toivottavasti eivät ainakaan lopeta valmistusta.

      Poista
  2. Pitääkin tuota ostaa!! Muihin freemanin tuotteisiin, esim. granaattiomena-vartalokuorintaan ja erilaisiin naamioihin olen aivan koukussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Freemanilla on kyllä ihania ja niin aidon hedelmäisen tuoksuisia tuotteita! Pitääkin kokeilla sitä vartalokuorintaa, kun sellainen on ollut haussa :) Onko se kuinka rakeista? Mulla on meinaan nyt ollut muutamakin sellainen, joka ei ole ollut tarpeeksi kuorivaa, kun seassa on ollut vain muutamia rakeita.

      Poista
  3. Dermosilillä on ihana saksanpähkinän tuoksuinen käsikuorinta myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olekaan kauheasti Dermosilin tuotteita käyttänyt :) Pistetään sekin korvan taa!

      Poista
  4. Tämä on mun mielestä aivan ihana! Tuoksu on myös tosi kiva mun mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on kyllä! Tuoksu on tosiaan herkku :)

      Poista
  5. Millä suhteella sä sekoittelet oliiviöljyä ja sokeria?
    Tosin nämäkin houkuttelevat.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla aika vakkari on sellanen, että joku päälle puoli teelusikallista sokeria ja sitten lorautan reippaasti päälle oliiviöljyä. Sekoitan suoraan käteen, joten tulee aina sopiva määrä ja hieron lavuaarin päällä, niin ei haittaa vaikka muutama tippa tipahtaisi öljyä :)

      Poista
  6. On kyllä syötävän näköstä tavaraa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tunnustan, että käsienpesun jälkeen kerran löysin yhden sokerirakeen ja maistoin :D Ei ollut hyvää.

      Poista
  7. Ah, kiitos linkistä! Olen käyttänyt päärynä-kasvojenpuhdistusainetta jo vuosia sekä monia kasvonaamioita, nyt juuri ananasnaamio lemppari. Linkin kautta löysin sitten suihkugeelitkin! ^_^ Tilaus naputeltu menemään aamukahvien aikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan, itsellekin ihan uusi paikka! "Kuhan kuuklettelelin..." Ja harmittaa, kun just ostin ton kuorinnan ja ananasnaamion. Nyt haluisin kuitenkin tilata noita ja tietty pitäs useampi kun postit on aina samat.

      Poista
  8. Toi näyttää liiankin herkulliselta! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuoksuukin kyllä :) Ja tieto siitä, että suurin osa tosta on sokeria :D

      Poista