maanantai 13. toukokuuta 2013

Vedenneito ja perhonen

Aikaisemmassa postauksessa olikin puhetta jo ensimmäisestä A-Englandin lakastani, Lady of the Lakesta. Nyt se on päässyt kynsille.


Lakka on siis hyvin tumman violetti scattered-holo. Se peittää oikein mainiosti, kaksi kerrosta riittää. Itse laitoin kuitenkin kolme, koska lakka olisi vaatinut alleen Aqua Basen, joka estää kaljuuntumista. Sitä ei itsellä satu olemaan. Levittyminen oli kyllä ihan ensiluokkaista. Ja ei, en liioittele!

Yritin oikein sutia mahdollisimman monta kertaa samaa kohtaa ja levitysjälkiä ei vain tullut! Mahtavaa ainetta, ja vielä kauniskin!


Koristeeksi laitoin yksinkertaisesti nimettömiin suuret vaaleanpunaiset perhoset. Ai että mikä koristus, tuntuu kuin kaunis siivekäs istuisi kynnellä. Kirjaimellisesti melkein varon, ettei se pelästyisi ja lentäisi pois :D

Hassua kun en tykkää esim. tarrojen törröttävistä reunoista tai fimoista yhtään sen kolmiulotteisuuden takia, niin nämä perhoset ei ole häirinneet sitten yhtään! Ja nämä pysyi jopa yöllä :D




Holoisuus voisi olla kyllä vielä voimakkaampi kuin mitä tässä lakassa on, mutta se on hirmu nätti myös tällaisenaan :)

Otin vielä kuvan iltahämärissäkin, jolloin Lady of the Lake on vähän tummemman näköinen. Holohippuset näkyvät hämärämmässäkin vaaleina ihan selkeästi.


Käytetyt

  • Depend Protective Base Coat
  • A-England Lady of the Lake
  • MNY Drying Effect
  • kynsiliima + perhoset

Ihastuitteko Vedenneitoon? Mitä olette mieltä hyvin kolmiulotteisista koristeista kynsillä?

Lady if the Lake on saatu esittelyä varten AdeninastaHuom! Mielipiteeni ovat kaikki omiani sekä hyvässä että pahassa. En myöskään hyödy linkeistä mitään, ne ovat vain teidän helpotukseksenne :)



14 kommenttia:

  1. Ihana lakka, tää oli mun kakkosvaihtoehto:) Mutta noin isot koristeet jätän kyllä suosista muille, ei pysty olemaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli mun ykkönen ja kakkonen taisi olla se sun Tristam ja kolmonen oli She Walks in Beauty :) Ihmeen hyvin pystyy olemaan noin ison härpäkkeen kanssa! Ehkä jos olis joka kynnellä, olisi ongelmia, mutta nimettömiä ei onneksi käytetä kovin paljon mihinkään :)

      Poista
  2. ihana lakka! pitäis ittellekki hommata tollanen..?
    ihana toi perhonen! ♥ tulee tosi kesäinen fiilis näistä kynsistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis! Hommaa vaan itselleskin, on tämä sen arvoinen :) Kiitos kehuista!

      Poista
  3. On kyllä kaunis lakka ja perhonen sopii tosi hyvin tuohon :) Mun tekis mieli repiä varmaan heti tuo perhonen irti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, oot selkeästi ruvennut nyt kommentoimaan mun kaikki uudet postaukset :D
      Ihme kyllä, musta ei yhtään tunnu siltä että pitäisi repiä, vaikka revin aina tarrat ja fimotkin :O Jotenkin tää on nin eri luokan juttu kun on noin iso! Hyvin on muuten edelleen paikallaankin, kahden yön ja jopa suikun jälkeen. Luulin, että putoisi heti ekana yönä :D

      Poista
  4. Uuih mitkä kynnet :P
    Ihana toi perhonen, jäikö siihen kiinni esim.hiuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nanne! Mulla toi ei oikeastaan haitannut missään muualla kuin töissä siinä vaiheessa, kun piti kutomakoneen kanssa pelata. Siinä meinasi ohuet langat tarttua kiinni, mutta muuta tohon ei sitten tarttunutkaan :D

      Poista