maanantai 6. toukokuuta 2013

Yatzy!

Tällä kertaa halusin tehdä jotain ihan erilaista! Kynsille päätyi ylellistä punakultaa ja leikkisiä noppia. Joku kuitenkin kysyy, miten tein nopat, niin ne on tehty kuivasta lakkalevystä leikkaamalla :) Rupesin oikein miettimään mitä kaikkea nopilla voikaan pelata, kun heiteltiin tytön kanssa noppaa sellaisella Afrikan tähden kaltaisella vanhalla pelilaudalla.



Rankiksen värilakka ja samalla nimettömien pohjalakka on Beauty UK:n  punainen lakka, jossa on kultaista shimmeriä. Sävy on 47 tai 41, pullon pohjassa on kohokuviot joista ei oikein saa selvää :D

Tosi kaunis lakka, ja ihan sitä mitä tämän merkin lakalta odotinkin: peittää tosi hyvin (jo kahdella kerroksella), levittyy kuin unelma ilman mitään virheitä ja kuivuu nopeasti.




Alan kyllä ehdottomasti tulemaan enemmän toimeen ranskisten kanssa, kun olen niitä enemmän tehnyt. Ja ylläri kyllä, tälläkin kerralla teki oikein mieli tehdä ranskis, vaikka edellisestä on ainaa vain vähän aikaa. Vertaan tätä tietysti aikaisempaan: en halunnut tehdä ranskiksia kuin pakon edessä :D On ne vaan kauniita!

Noppapelit on muuten ainoita pelejä, mitä olen koskaan tykännyt pelata. Esim. Afrikan tähti on ollut suosikki ja jossain määrin monopoli. Muistan joskus lukiossa pelanneeni porukalla Yatzia bussissa, mutta en kuollaksenikaan muista edes sääntöjä :D Korttejakin olen joskus vähän pelannut, mutta nykyään jos joku haluaa pelata paskahousua niin kieltäydyn. Niissä ilmeisesti tarvitaan enemmän järkeilyä kuin mulla on :D


Käytetyt
  • Depend Protective Base Coat
  • H&M Pink Mist
  • Beauty UK 41/47
  • H&M Stay Golden
  • Wet'n'Wild Ebony Hates Chris
  • W7 White
  • MNY Drying Effect
  • kultaiset hexglitterit


Mitäs olette mieltä kynsistä? Kehtaisko näillä lähteä vaikka paikalliseen peliluolaan? :D Huom, mähän en varmaan osais pelata edes hedelmäpeliä :D

32 kommenttia:

  1. Meinasin heti ekana, että kysyn, miten teit nopat, mutta kerroitkin sen jo :D
    Me pelataan aina veneellä Yatzya ja mä oon paras (Omasta mielestäni..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva peli! Pitää alkaa pelata sitä, nyt kun löysin ne säännötkin :D
      Nopat oli kyllä aika helppo tehdä tolleen ja kivasti näyttää jopa vähän kolmiulotteisilta :)

      Poista
    2. Voikko tehä tuton noitten noppien teosta :)

      Poista
    3. Kyllä voin tehdä :) Jos siitä olis vaikka apua muillekin, jotka ei tykkään fimoista :D

      Poista
  2. Tosi kivat kynnet! Noi nopat näyttää ihan fimoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Oot muuten ihan oikeassa, että noi on ihan fimon näköisiä, en edes ajatellut asiaa :D

      Poista
  3. Ihana mahtavat! Oisin voinut luulla noita noppia fimoiksi, jos et olisi kertonut, että oot tehnyt ne itse! Loistava idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti Vanquish! Mä vihaan fimoja, kun ne törröttää niin oli pakko tehdä itse :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina :) Näistä kyllä tuli hauskat ja oman näköiset!

      Poista
  5. Onpa ylelliset :D Ilman muuta kehtaa mennä peliluoliin, tai ihan vaikka kasinoon asti tuollaisilla kynsillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimosa C! Ehkä mun kynnet loistais siellä casinolla enemmän kuin mä itse, nolaisin varmaan itseni kun en osaisi pelata mitään :D

      Poista
  6. Näähän on tosi kivannäköset, kyllä kelpais peliluolaan lähteä noilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nunnu! Pitää kohta ruveta harkitsemaan jos ihan oikeasti lähtisi peliluolaan, ihan vaan esittelemään mun noppia :D

      Poista
  7. Ihana hauska idea ja kertakaikkisen upeet kynnet!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Caramel! Näitä tulee kyllä tuijoteltua aina välillä :D

      Poista
  8. Mie pelailen aika paljonkin Yatzya :P Ihan huippu peli :D
    Ja nää on NIIN noppakynnet, että täytynee joskus testata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva peli! Harmi kun meillä on tällä hetkellä aika paljon noppia hukassa :D
      Kiitos kehuista Nanne!

      Poista
  9. Nää on kyllä ihan huiput! Punanenkin on just oikea casinosävy :D Yatzy on kanssa huippupeli, vähän turhan koukuttava tosin varsinkin nettiversiona..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon hiutale! Yritinkin valkata jotain sellaista mahdollisimman ylellistä väriä näihin ja vaihtoehtoja oli punainen ja se vihreä, mitä ainakin mun mielikuvissa on pelipöydissä (mulla voi kyllä olla väärät mielikuvat). Koska en oikein perusta vihreistä tällä hetkellä, niin valitsin tuon punaisen :) Kultainen shimmer sopii kyllä tässä hyvin teemaan!

      Poista
  10. Hienot kynnet jälleen! Kaunis punainen lakka ja kiva kokonaisuus! Mä tykkään itse tosi paljon ranskiksista. Pitäis varmaan joskus kans kokeilla tolleen että lakkaa yhden yknenn kokonaan ja muut raskiksina. Kivalta meinaan näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niniane! Mä käytän tosi usein nimettömään koko kynnelle, koska sillä tavalla saan lakattua kivaa väriä enemmän kuin pelkkään kärkeen :D

      Poista