maanantai 17. kesäkuuta 2013

Neontapetit

Nyt tuli sellainen olo, että piti saada kynsille jotain oikein räiskyvää. Laatikosta löytyi nopeasti ihan vähän aikaa sitten esittelemäni China Glazen Live Love Laugh.

Kuten jo aiemmin totesin,  lakka on kynsillä ihan eri värinen kuin pullossa. Pullossa siinä on nimittäin aniliininen vivahde, mutta kynsillä sitä ei näy. Ihan perus väri siis, ei mikään erikoinen vaikkakin kaunis. Kohtuullisen peittävän tuloksen sai kolmella kerroksella, edelleen ikkunaa vasten kuultaa, mutta muuten ei huomaa mitään. Eli perus neonlakka :D Levittyi kyllä ihanan iisisti, ei mitään valittamista.



Päälle leimasin valkoisella Bundlen uudesta laatasta, joka kotiutui miitistä. Yllätyin kuvioiden hyvästä koosta, sillä olen monesti kieltäytynyt ostamasta Bundlea, koska niissä on pienet kuviot ja itsellä kynnet on leveät lapiot. Nämä kuitenkin riittivät hyvin kaikkiin kynsiin, paitsi peukkuun, mutta siihen nyt ei riittäisi lakanakaan. Näistä tuli niin tuojottelukynnet! Harvoin leimatkaat siirtyvät joka kynteen noin täydellisesti.



Nämä muuten tuli tehtyä vähän kiireellä ja laittelin kerroksen Seche Viteä vain joitain minuutteja leimaamisen jälkeen. Ja yhtään ei levinneet :O Oon ollut siinä uskossa, että Seche levittää helposti...mutta ehkä tämäkin on tän pikkupullon ominaisuus :D

Loppuun vielä hohdokas swatch-kuva, koska tää on niin ihanan räikeä!



Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • China Glaze Live Love Laugh (saatu testaukseen Mimaxilta)
  • Konad Special Nail Polish White
  • BM-312 (saatu miitissä Bundle Monsterilta)
  • Seche Vite Fast Drying Top Coat (saatu testaukseen Mimaxilta)

Olettkeko kesäisin neonlakkojen faneja, vai kenties ympäri vuoden?

Huom! Mielipiteeni ovat omiani sekä hyvässä että pahassa. Linkit ovat teitä varten, en hyödy niiden klikkaamisesta.




22 kommenttia:

  1. Ihanat! ♥
    Ja tuo lakka näyttää kyllä ihan eriväriseltä pullossa, mutta kuivuiko tuo lakka itsestään nopeasti, eli siis ilman Secheä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti NuuNuu! Kyllä se mun mielestä ihan nopsaa kuivui, mattapinta ainakin muodostui ihan silmissä ja pian aina sen jälkeen lakkailinkin jo uuden kerroksen :)

      Poista
  2. Ooh tuota swatch-kuvan punaista. Räikeä, mutta ihana. :D Ja lakan nimi kaunis. Tosi nätit leimaukset myös, tuo kolmossarja onkin isompi kuin kaksi edeltäjäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on niin kaunis! Oon vasta pääsemässä neonlakkojen makuun, kun viimekesänä en vielä oikein välittänyt niistä. Oon kyllä ollut hirmuisen tyytyväinen noihin kahteen bundlen laattaan, mitä sain :)

      Poista
  3. Pitkästä aikaa pääsen kommentoimaan sulle! Mä en tajuu miks tää ei oo antanu laittaa kommenttia? :o nää on ihanat kynnet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, siksikö siis mun blogissa on ollut hiljaista? :O Tää on ihan uusi tieto mulle, monellakohan tää on ollutkaan...
      Kiva kun nyt pääsit kommentoimaan <3

      Poista
  4. Hei!

    Ajattelin että sinua saattaisi kiinostaa kynsikilpailu, joten tervetuloa osallistumaan! Kilpailussa on omat luokat rakennekynsille ja luonnonkynsille :)
    http://mydreamnails.blogspot.fi/2013/05/kynsikilpailu-alkaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä huomannut sun kilpailun ja mua harmittaa, koska en yksinkertaisesti ole ehtinyt tehdä siihen kynsiä, vielä kun teemakin on sen verran rajoittunut ettei ihan mitä vain voi käyttää :D Mä nyt vielä yritän ehtiä, mutta veikkaan etten kerkeä kun juhannuskin on tulossa :(

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitti! Pitää varmaan meilläkin tapetoida uusiksi :D

      Poista
  6. Aivan ihanat! Tulee ihan vanhanajan tapetit mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Mulle kanssa tuli heti ekana tapetti mieleen näistä :)

      Poista
  7. Mää katoin ensisilmäyksellä, että sulla ois jotain hummerileimoja kynsillä. xD Jotenkin tuo väri yhdistettynä tuohon kuvioon toi hummerit mieleen. Tai ehkä mulla on vaan nälkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hummerit kynsillä :D Toi väri onkin ehkä vähän siihen suuntaan :D Teillä siis vedetään hummeria isoimpaan nälkään :P

      Poista
  8. Onpa kyllä siisti tuo kuvio! Oon muuten kanssa lukenut tuosta, että Seche levittäisi leimauksia, mutta en tiedä onko mulle sitten osunut joku mutanttiversio, kun oma ei ole sitä kertaakaan tehnyt : D Haju kyllä on sitäkin tujumpi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anna! Ihmettelin itsekin, ettei levittänyt oikeasti YHTÄÄN vaikka melkein heti aloin laittaa. Mutta kiva se on saada positiivisiakin kokemuksia leimaamisesta :D Mulla on muuten sellanen tunne, että et ole ehkä osallistunut vielä arvontaan ;)

      Poista
  9. Onpa kivat lakkaukset taas! Mä en tiedä onko mulla vain vilkas mielikuvitus mutta noi leimat näyttäytyy mulle vähän sellaisina meksikolaisina pääkalloina... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos E-S! Mä näin noissa myös koppakuoriaisia, mielikuvitus on hyvä asia :D Ja ekana mieleen tuli, että mitä sulla on meksikolaisia vastaan, sit vasta tajusin :D Vähän väsyttää aamulla...

      Poista