perjantai 23. elokuuta 2013

Mieluisaa pakettia ja kokoelman uusimmat

Arvatkaas mitä hiusten repimistä, kun postilaatikosta putoaa tällainen paketti ja en halua tai voi lakattomuuskokeilun vuoksi edes tikuttaa uusia tulokkaita! Adenina muisti bloggaajiaan 10 euron lahjakortilla, millä sai tilata mitä haluaisia kokeilla ja esitellä lukijoilleen. Itsellä suunnitelma oli selkeä.


Siitä lähtien kun Adeninaan tulivat myös Dependin uudet hiekkalakat Rough Sparkle -kokoelmasta, halusin niitä kokeilla, kun ihastuin Golden Rosen Holiday-hiekkiksiin. Valitsin Forget-Me-Not -nimisen sinisen sävyn, joka on ilmeisimmin lemmikki-nimisen kukan värinen. Aikalailla onkin, kun googlettelin.

Lakassa on hurjan paljon sinisen kimmeltävää glitteriä ja lisänä hiukan isompia hopeisia glittereitä. Kaunis kuin mikä! Olen vähän epäileväinen Dependin lakkoja kohtaan, koska muutama omistamani shimmer on ollut tuskaisia kökkööntymään kynnellä ja lisäksi vihaan tuota pulloa. Pieni, tylsä ja korkki on vaikea avata. Nimimerkillä: Hopeisen leimauslakkani pullonkorkissa on hampaanjälkiä.


Tämä kaunistus peitti tikulla kahdella kerroksella eikä tässä vaiheessa ainakaan ollut mitään valittamista levittymisestä. Sen sijaan: korkkia en meinannut saada auki :D Rough Sparkle -lakat on hinnaltaan 4,75e.


Toinen lakka, mitä olen jo pidempään halunnut kokeilla on China Glaze Romantique-kokoelman Harmony. Tai no, Romantique-kokoelman lakat, tämä Harmony valikoitui aika sattumanvaraisesti. Olen kuullut, ja varmasti moni muukin, että nämä lakat on erinomaisia leimaamiseen, elikäs siihen hommaan tämän nyt halusin kokeiltavaksi!


Tosiaankin, peitti tikulla yhdellä kerroksella. Leimaamisen säästän kokonaan omaan postaukseena, sillä haluan tietty tehdä kynnet ja ne eivät ole vielä ohjelmassa.


Kolmas juttu, mitä olen halunnut kokeilla on kuvioniitit. Hyrrässä on kuutta eri väriä niittejä, kaikkia sekä neliönmallinen että pyöreä. Nämä on niin kauniita! Kannatti hankkia. Ja pidän siitä että nämä ei ole liian isoja, kuten monet neliöniitit on. Mahtuvatpa omillekin kynsille hyvin! Niitit on 7,95e.



Sellaisia tänään :) Moni varmaan nyt odottaa myös kuulumisia naamakutinan suhteen, eli sitä saatte!
Eilen oli suhteellisen rauhallinen päivä kutinan kanssa, ja pelkäsinkin jo, että nyt se loppuu ja johtuikin lakoista :( Olisitte nähneet, olin ihan maani myynyt!
Tänään aamulla kuitenkin kutina, rakkulat ja kaikki ihana vuotava kudosneste palasi suun ympärille. Ja yllärinä taas vaihteeksi myös nilkkaan. Huh, en olekaan koskaan ollut iloinen kutinasta ennen tätä... Nyt olenkin jo kynteni tehnyt (ja kironnut tämän värin alimpaan......!) Siitä sitten lisää toinen kerta :D

Mitäs teille kuuluu?



6 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia ja toivottavasti toi kutina selviää pian

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti eekku :) Eiköhän se selviä, kun on reippaan viikon päästä ihotautilääkärillekin aika!

      Poista
  2. Noh, voihan kutina. Onneksi ei kuitenkaan lakkailusta johtunut. Olisin kyllä itsekkin säikähtänyt niin että! Toivottavasti selviää mikä se on ja pian paranisi. Voisiko toi olla jotain vitamiinin puutetta? Itelle tuli rakkuloita suuhun yhessä välissä tosi paljon. Rupesin ottamaan jotain monivitamiiniä niin ne alkoikin sitten jo parantua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaapa, onko helpottunut olo :D Heti mieli parani, kun alkoi rakkuloita tulemaan ja lakkoihin en ollut koskenut moneen päivään!
      Kyllä mulla on tunne, että tämä on pohjimmiltaan stressistä ja olisko alla sitten joku allergia, ja oireet pahenee kun ei relaa. Mulle aika tyypillinen juttu, mutta yleensä tää on ihan tavallisen ihottuman muodossa ja useimmiten muualla kuin kasvoissa. Atooppinen iho <3

      Poista
  3. Mie hommasin myös itselleni China Glaze Romantique-kokoelman ja ihan vaan leimaamista ajatellen :D
    Ja ne T-O-I-M-I-I!
    Noi kuvioniitit on miulle ihan uusi juttu, melkein olin jo tekemässä tilausta mutta toi hinta vähän mietityttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olisi kanssa tarkoitus jossain vaiheessa täydentään noita Romatique-lakkoja, kun niissä on paljon erikoisempia sävyä kuin perus-Konadeissa.
      Noissa niiteissä itseäkin toi hinta arvetutti, että kylläpä yhdet niitit maksaa, mutta noi tosiaan on ihan superihania! Heti kun näin ne, niin tiesin että kannatti!

      Poista