tiistai 16. lokakuuta 2012

Mimmien armeija

En raaski pitää teitä lukijoita niin pitkään ilman minkäänlaisia kynsiä, kunnes saan kaikki teemaviikon kynnet suurinpiirtein kasaan. Joten teen tässä välissä yhden muun lakkauksen :) Olkaa hyvät!





Huomasin, että tuo Hunt Me Down tosiaan on vaikea kuvata oikean värisenä. Siksi varmasti olen nähnyt siitä niin erilaisia swatcheja. Kuvaamista ei varmasti auttanut yhtään se, että vastavärillä piti taas leimata päälle :D

Joka tapauksessa olen ihan ihastunut tähän yhdistelmään ja vielä enemmän tuohon punaiseen lakkaan ja käyttämääni laattaan! Nämä A-laatat leimaavat kuin unelma (ja niiden kuviot on paaaljon isompia kuin Konadeissa) ja lisäksi kuviot on erikoisia.

Mietin tosiaan aika pitkään, miten hyödyntäisin tämän kiehkurakuvion, kun se on niin erikoinen, mutta kuitenkin niin suuri, ettei mahdu kokonaisuudessaan kuin peukulle. Näistä tuli kyllä ihan <3

Ja sitten tuosta lakasta. Samaa sarjaa olevasta hopeasta en ollut ihan niin vakuuttunut kuin tästä punaisesta (olisko syy ollut jossain muussa kuin lakassa...) Tämä punainen on kuitenkin kuin tehty leimaamiseen: siirtyi kynsille paljon paremmin kuin kodanin lakat.


Käytetyt
  • Gina Tricot Base coat
  • H&M Hunt Me Down
  • Classics Metallic 04
  • Konad Top Coat
  • Cesars pikakuivattaja
  • Leimauslaatta A29

Jos jota kuta jäi nyt kiinnostamaan, niin noita A-laattoja saa Mimaxilta ja ne kustantavat 4 euroa. Vinkkinä myös, että Mimaxille on rantautuneet myös OPIn James Bond -aiheiset lakat. Kurkkikurkki!


10 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! Toi Classicsin lakka näyttää kyllä toimivan tosi hyvin leimaukseen! :)

    Aika jännä että Mimaxilta löytyy OPIn lakkoja, oon ite jäänyt siihen käsitykseen, ettei OPIn lakkoja saa myydä vapaasti Suomalaisissa verkkokaupoissa... :O Ovatkohan tehneet sitten jonkun diilin maahantuojan kanssa tai jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belegwen! Toi lakka on kuin unelma!

      En itse ole perillä kuka saa myydä ja kuka ei, mutta tuolla näkyi olevan Skyfall-kokoelma ja sitten muutama erilainen minilakkapaketti. Ehkä tää on sitten joku rajoitettu sopimus...?

      Poista
    2. En minäkään näistä niin tarkkaan perillä ole, muistelisin vain OPIn maahantuojan joskus näin maininneen. Ehkäpä se sitten on jokin rajoitettu sopimus. :D

      Poista
    3. Joo, mun sivistynyt arvaus...mutta enpä kyllä ole OPIa nähnyt nettikaupoissa.

      Poista
  2. Ihanat, tosi jännä väriyhdistelmä, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caramel, mun oli pakko saada joku kunnolla onnistunut vihreä ja punainen :D Vähän aika sitten kun yritin vihreällä leimata punaiselle ja se ei mennyt ihan putkeen :D

      Poista
  3. Om tosi hyvä väriyhdistelmä! Ja noi a-laatat on kyllä ihania, on tosi erilaisia kuvioita ja ei ainakaan liian pineiä kynsille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niniane! Et arvaakaan kuinka kauan arvoin ja pelkäsin A-laattojen tilaamista kun mun peukku varsinkin on tosi leveä. En ole vielä testannut, miten tuollainen suorakaiteen muotoinen koko kynnen leima mahtuu peukulle, mutta silmämääräisesti se ei ainakaan kovin pieneltä näytä :)

      Poista
  4. Storithiana vastasi kysymykseesi blogissani! -> :)

    VastaaPoista