perjantai 12. lokakuuta 2012

Tutoriaali marmoriranskiksiin

Tänään ajattelin kunnostautua tutoriaalipuolella :) Näistä kynsistä pidettiin niin paljon, kun tein ne, että haluan jakaa tämän myös teidän kanssanne!



Huom! Jos olet kovin tarkka käsistäsi, et välttämättä tarvitse topsipuikkoa ja kynsilakanpoistoainetta siistimiseen.


1. Lakkaa nudelakka koko kynnelle. Oma ranskisnudeni on H&M:n Pink Mist. Anna kuivua huolella.


2. Lakkaa kärkeen valkoisella "tavallisen" ranskiksen tapaan, ÄLÄ anna kuivua.


3. Tipauta pieni tippa toista väriä valkoisen sekaan. Lopputulos riippuu kovasti siitä, kuinka paljon valkoista ja toista väriä on suhteessa toisiinsa. Toinen tapa on jättää vaihe 2 tekemättä ja tipauttaa tässä vaiheessa kumpaakin lakkaa kynnen kärjelle. Omasta mielestäni tämä on hankalampi tapa, koska lakkaa tulee helposti liikaa.


4. Ala sekoittaa lakkoja keskenään cocktailtikulla. Pidä liike kevyenä, ettei pohjalakka tulisi näkyviin. Jos lakka on ehtinyt kuivua liikaa, siihen jää tässä vaiheessa näkyviä uria.


5. Nyt olet sekoittanut lakat ja saanut aikaan marmorimaisen kuvion. Ylärajan ei tarvitse olla todella siisti, koska voit siistiä sitä topsipuikolla tässä vaiheessa.


6. Lisää rajalle halutettasi dotting toolilla mustat pisteet. Huolellisen kuivumisen jälkeen levitä vain päällyslakka!

Mitä mieltä olitte tutosta? Haluaisitteko tutoja muunlaisiinkin lakkauksiin? Voisin sellaisia kuvailla sillä välin, kun kerään teemaviikkomateriaalia :) Otan ehdotuksia vastaan!


12 kommenttia:

  1. Tosi hyvä tuto, pitääki kokeilla jossai vaihees :) ja joo ainahan ois kiva lueskella tutoja ku niistä oppii uutta, eli tee ihmeessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tanza! Pitää miettiä, millaisia tutoja sitä värkkäisi, ja toivotaan että lukijatkin sanoisi mielipiteensä, koska sillä tavalla tulisi ainakin mieleiset tutot :D

      Poista
  2. Tosi kiva tuto, pitääkin tätä testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bambi! Tää on kyllä helppo ja ennen kaikkea nopea toteuttaa, kun pitääkin olla märkiä lakat sekoittaessa :)

      Poista
  3. kiva tuto ja kaikki tutot tervetulleita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku! Yritän miettiä joitain aiheita :)

      Poista
  4. Joo, kuvallisia tutoriaaleja vain lisää! :) Vaikka aihe olisikin tuttu, niitä on mun mielestä opettavaista ja kivaa lukea! Lukisin mielelläni sellaisia tutoja, jotka sopivat myös pienempikyntisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katjamaria! tarkotitko lyhyille kynsille, vai ihan pienille? Pienet kynnet mulla onkin, mutta ei lyhyet :D Ranskikset kyllä kieltämättä ei oikein ole todella lyhyiden kynsien juttu :/ Omasta mielestä lyheille kynsille sopii parhaiten ihan yksivärinen pohja joillain koristeluilla, tai puolikuulakkaus.

      Poista
  5. Elmukelmutekniikasta olisi kiva saada tuto ;)

    VastaaPoista
  6. Sinulle olisi tunnustus blogissani http://fromcaramelshands.blogspot.fi/2012/10/tunnustus.html

    VastaaPoista