tiistai 6. marraskuuta 2012

Sorruin kokeilemaan one strokeja

Vaikka nykyään omistankin akryylivärit, olin ainakin itselleni luvannut, että one stroke -kukkia en ainakaan rupea tekemään. Sen verran mun piti säästää itseäni. Ja tässä sitä taas mennään.

Olen ollut ihan luvattoman pitkään kipeänä ja sairaspäivän ratoksi päädyin sitten kokeilemaan myös monenmoisia kukkia:


Tässä on koko saalis. Yllätyin, miten nopeita ja loppujen lopuksi aika helppoja jopa nuo kukkaset on tehdä! Kannatti todellakin ruveta kokeilamaan. Eihän tuo jälki nyt ihan priimaa ole, mutta hei Ensimmäinen Kerta!


Kynsitaideblogista löysin tällaiset, ja kokeilin itsekin. Tuli samalla todettua, että akryylimaali ei ole parasta pilkkujen tekemiseen. Se jäi kökölle. Mutta sekin on nyt kokeiltu.


Ruusuja.



Sitten ne one stroket. Vissiin pilasin hyvät kukkaset pikuttamalla :D No ei vaan, makro hiukan paljastaa virheitä noissa :D

En ole vielä laittanut näihin päällyslakkaa, joten siveltimen vedot näkyvät yhä. Ei anneta asian haitata.


Ainiin, teemaviikon maanantaikynnet voittivat kolmannen sijan Lepikossa kuhisee -blogin kilpailussa. Ja äänien määrässä tulivat myös toiselle sijalle :)

Oletteko te one strokeillut? Otan vastaan kaikki vinkit ja kikkakolmoset :)


10 kommenttia:

  1. Mäkin olen one strokea useampaan kertaan kokeillut, mutta ei meinaa onnistua, ei sitten millään :D Ehkä olen vain liian nopea liikkeissäni, kun tätä voisi harrastella iiihan rauhassa pikkuhiljaa, niin ei mitään, mulla aina mukamas kauhee kiire :D Mahtaisko noi pilkut tulla tasaisemmiksi jos sekoittaisit vähän vettä maalin joukkoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että pilkut olisi sinisessä versiossa taisaisempia jos mulla olis hyvä sivellin eikä sellainen valmiiksi puoliksi ruttaantunut, tai sitten jos dottarilla teen. Punaiseen kukkaan teinkin dotting toolilla :)
      Tohon kiireeseen muuten pääsee tottumaan kamalan helposti kun kynsilakoilla pitää tehdä nopsaa, nää maalit taas ei kuivu heti :D

      Poista
  2. :) Kynsitaideblogista olet varmaan bongannut tuon tyylin: http://kynsitaideblogi.blogspot.fi/2012/10/31-day-challenge-day-7.html
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  3. ihania =) ja onnea olit taas voittanu ,sul ollut nyt hyvä tuuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku! Ihmettelen itsekin tätä tuuria, kun monta kertaa oon nyt voittanut arvonnoissa jotain lisäylläreitä ja parissa lakkauskilpailussakin on tullu palkintosijoja :O No kiva se on olla onni myötä tällä puolella kun oikee elämä potkii päähän. Nimimerkillä Kaksi Viikkoa Kipeänä ja Nyt Antibioottikuurilla :D

      Poista
  4. No epistä. Oon kokeillut one strokea viitisen kertaa, eikä siitä oo tullut yhtään mitään. Sä oot selvästi luonnonlahja :D! Jatka harjoituksia, seuraavaksi omille kynsille :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sannu! Oon tosi yllättynyt, että noi onnistui noin hyvin, koska tuollaiset kukkaset näyttä mun mielestä aina vaikeilta ja haastavilta, vaikka periaatteessa tekniikka on aika yksinkertainen. Nyt tämän kokeilun jälkeen uskallan ehdottomasti kokeilla myös omille kynsille :)

      Poista
  5. HIENOJA:O pitäis varmaan itekkin uskaltaa kokeilla tota one stroke tekniikkaa, en kyllä tiiä onko noista mun akryylimaaleista mihinkään:D pitää kokeilla kun kerkiää:)

    Mut tosi hienoja oot saanu ekalla kerralla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla! Tekniikka kun ei ole mikää kovin monimutkainen :)

      Poista