tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kesäiset fantasiakynnet

Aika masentava ilma ulkona. Taas. Niinpä päätin tehdä jotain vähän piristykseksi, kesäistä ja kimaltavaa.



Alle on lakattu siis Color Clubin Blue-Ming, minkä päälle on töpötelty GR:n Jolly Jewelsiä (103). Kerran jo kokeilin sitä liukuvärjäykseen ja muistaakseni silloin se toimi paremmin. Tällä kertaa tuntui kökkööntyvän vain pariin kohtaan, varsinkin isot glitterit. Lopputulos oli ainoastaan siedettävä.



Samaa jouduin tällä kertaa toteamaan myös siirtokuvien kanssa. Ehdin jo tottua siihen, että Adeninasta saamani siirtokuvat on tasaisen hyviä laadultaan. Aikaisemmat on lähteneet jo muutamissa sekunneissa liotuksen jälkeen irti ja niitä on saanut asetella rauhassa. Nämä sen sijaan jämähtivät kerralla paikoilleen, eli asettelut meni parissa ekassa vähän pieleen :D Liottaakin näitä sai pidempään, mutta silti alle 20 sekuntia, eli suht nopeita ovat.



Otin taas kerran myös swatch-kuvan Blue-Mingistä, koska se on niin kaunis väri. Ei tällä tavalla koko kynnelle levitettynä mitenkään kaikkein helpoin, mutta kaikenlaista kokeilleena en sanoisi myöskään kamalan vaikeaksi lakaksi. Pientä raidoittumista voi tuota kuvastakin nähdä, kun päällyslakkaa ei ole ja kynsillä kolme kerrosta. Joka tapauksessa ihan rakkaus <3


Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • Color Club Blue-Ming
  • Golden Rose Jolly Jewels 103
  • Cesars Rapid Dry Top Coat
  • decalsit (saatu Adeninasta)

Tuliko teille näistä kesäinen fiilis?


30 kommenttia:

  1. Ihanat! Kulta ja minttu sopii hyvin toisiinsa :3

    VastaaPoista
  2. Hyväktä näyttää. Vielä kun aurinko paistaisi niin näyttäisi ulkonakin todella hyvälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fani! Nyt on jo luvattu parempia ilmoja, mutta vielä ei ainakaan näytä kirkastuvan...

      Poista
  3. Yhdyn ylhäällä olevaan Saran kommenttiin värien suhteen :) Passaavat hyvin yhteen :) Kuitenkin Jolly Jewelsin vaaleanpunaisuus vähän pilaa kokonaisuutta, mutta kuitenkin nätit kynnet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Itse taas tykkäsin nimenomaan siitä, että mukana on vaaleanpunaista :D Kaikilla makunsa, musta se toi näihin mukavan lisän :)

      Poista
  4. Oi! Nää on oikeasti aika täydelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, punastun ihan! Kiitos hirmuisesti <3

      Poista
  5. Tosi nätit! Mulla on noita samoja decaleita, mutta hopeisena nää on kyllä matkimisen arvoiset :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tee vaan kanssa, niin näen hopeisen version tästä toteutuksesta :)

      Poista
  6. Ääää, ihanat! <3 :D

    http://hymyilevatkynnet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Pakko rakastaa tuota mintunvihreää pohjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syytäkin on, sillä se on ainakin omasta mielestä yksi kauneimmista tuon sävyisistä lakoista :)

      Poista
  8. voi kuin söpöset:) kesäisen merelliset:D ja upea sävyinen tuo Color Clubin lakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viveka! Niin muuten onkin merelliset, en älynnytkään! Blue-Ming on kyllä aikas parhautta :)

      Poista
  9. Tää väri on niin rakkautta! Mulla on nuo samat decalit odottelemassa, en ole vaan ehtinyt vielä testaamaan...huu...
    Kauniit ja kesäiset kynnet kyllä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on <3 Sä nyt olet niin mestari decalien kanssa, ettet voi epäonnistua, mutta suosittelen lätkäisemään kerralla siihen mihin meinaakin :D

      Poista
  10. Todella kauniit kynnet. Ihanat värit ja yhdistelmä. Mullakin on samat decalit. Toivon, että mulla ei mene hermot niden kanssa. Käytin vähän aikaa sitten saman valmistajan decaleja, ja ne olivat todella huonoja. Ei edes muotoon leikattuja. Yleensä olen ollut niin tyytyväinen decaleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuittu! Mulla nämä on kaikki olleet kyllä muotoon valmiiksi leikattuja, mutta jostain syystä nämä jämähti kiinni muita saman sarjan decaleita nopeammin.

      Poista
  11. Tosi kaunis yhdistelmä, tykkään! :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat kynnet ja nuiden värien yhdistelmä on kyllä täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nunnu! Itsekin suorastaan rakastan tota yhdistelmää :)

      Poista