lauantai 6. heinäkuuta 2013

Golden Rose Holiday | Valkkaukset

No niin, vihdosta viimein! Elikäs Golden Rosen uudet tekstuurilakat, Holiday-kokoelmasta. Alkuviikosta vasta sain tietää näistä, sillä näitä tuli ainoana paikkana Helsingin Kamppiin auenneeseen Beauty Brands -liikkeeseen, josta saa mm. Golden Rosen ja Flormarin tuotteita. Itseäni kiinnostivat lähinnä nämä Holidayt.


Nämä on siis ekat hiekkalakat, eli liquid sand -lakat, mitä minulla on. Sytyin hiukan myöhään näille, aiemmin ei edes tehnyt mieli. Nämä sävyt valkkasin itselleni diilattavan ps. kiitos diilaajalle!

Sävy 53 on ihanan pinkin, oranssin korallinen (joo-o, en oikein osaa päättää) lakka, jossa on kultaista shimmeriä. Tätä sävyä odotin eniten ja voin sanoa, että en pettynyt. 56 ja 59 on molemmat ilmeisesti tuolla samalla kultaisella shimmerillä varustettuja lakkoja, molemmat eri punaisia. 58 on näistä tummin, tumman violetti, ja siinäkin on kultaista shimmeriä. Sen kuva yhteiskuvassa on liian tumma, joten nappasin siitä uudemman kuvan.

Kaikki levittyivät kiekolle mukavasti ja peittivät kahdella kerroksella. Olen varsin tyytyväinen näihin, kaikki on hyvin kauniita. Varsinkin, kun nämä ovat Golden Rosen muidenkin lakkojen tapaan hyvin edullisia, normaalihinta on 4,95e. 



Seuraavat swatch-kuvat on sävyistä samassa järjestyksessä kuin aiemminkin.

Alhaalta edestä: 53, 56, 59, 58.
Edestä: 53, 56.
Edestä: 59, 58
Sävyjä 56 ja 58 tuli tuplakappaleet (hups), ja niille Roosa jo ilmottautui ottajaksi sävyjen ollessa sopivat. Roosa, laitatko mailia jos nämä miellyttävä, tai ilmoita vaikka kommenttiboksiin, jos voin tarjota niitä jollekin toiselle :)

Olettekos jo Holiday-tunnelmissa? Mikä on teidän suosikki kokoelmasta?


20 kommenttia:

  1. Yhyhyy, mieki haluun noita lakkoja! Tulisivat jonneki Seppälän valikoimiin äkkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Harmittelin jo etukäteen, että on vaan Helsingissä, mutta onneksi älysin että mullahan on siellä diileri :D

      Poista
  2. Ekö näitä todellakaan ole tulossa muualle kuin Helsinkiin? Ihania lakkoja ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei kyllä ole tietoa mistään aikatauluista, mutta luulisi että viiveellä tulisi myös esim. Seppälöihin, koska BBE tuo maahan nuo lakat, joten sen kautta lakat Seppälöihinkin menee. Ja siis tuo Beauty Brands on BBE:n myymälä :)

      Poista
  3. Kyllä mä nää otan! Laitaksä mulle spostia vai kuinka?(:
    Ronsu4@windowslive.com
    -Roosa

    VastaaPoista
  4. Mähän olen Holiday-taivaassa:D Kiva, että säkin sait nämä käsiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Mulla oikeen sormet syyhysi, kun katselin sun kuvia ja tiesin, että omat on tulossa :D

      Poista
  5. Aikaa upeat sävyt! Mä alan kanssa nyt vasta lämmetä näille, erityisesti näille missä olis jtn shimmeriä seassa! Mulla on yksi perusvärinen ja täytyy sanoa, etten oikeasti halua sitä kynsilleni! Mutta enpäs tiedä, josko minäkin innostun pian... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama homma, että nyt vasta oon ihastunut näihin ja tosiaan en halua vieläkään yhtään sellaista creme-tekstuuria. Musta ne näyttää ihan vaahtomuovilta kynsillä :D

      Poista
  6. monta milliä yhessä pullossa on?

    VastaaPoista
  7. Miun pitänee ehkä kotiuttaa joskus lakat 58 ja 59 :P

    VastaaPoista
  8. Oih, ihania lakkoja on! Mä niin tahdon näitä, mutta täytyy nyt jaksaa odottaa ainakin kuun loppuun, kun aiemmin ei ole Helsinkiin asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, eikös nää lakat ole jo tarpeeksi asiaa Helsinkiin :P

      Poista
  9. Ihania, mä en oo vielä päässyt näihin käsiksi :D murr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää tehdä joku pieni reissu Helsinkiin :)

      Poista
  10. Eieiei, mä haluun 59 ja 58 ! :D

    VastaaPoista