torstai 25. heinäkuuta 2013

Mattaranskis ja Himotuslakka

Juupajuu...kuka haluaa arvata montako sataa kuvaa oon ottanut näistä yhdistä kynsistä? Niin, montako sataa, luitte oikein :D Kameran lähilinssi saapui kotiinsa vähän aikaa sitten ja mahdollistaa lähempää kuin puolen metrin päästä kuvaamisen <3 Tosin vaatii taas itseltä opettelevana kuvaajana opettelua... Siksi siis niin monta kuvaa.



Joka tapauksessa kynsillä on tällä kertaa Golden Rosen ihanan tumman violetti mattalakka, jonka koristelin yksinkertaisuudessaan mustalla ranskiksella ja vetäisin päälle vielä mattapäällyslakan. Nuo pari ekaa kuvaa on suoraa lakkauksen jälkeen ja kaksi jälkimmäistä vasta seuraavalta päivältä (ja suoraa käsien rasvaamisen jälkeen :D Omasta mielestä mattapinnassa on vähän jo kulumista. Musta alkaa jo kiiltää kärjistä. Okei, harrastan päivisin paljon tietokoneella kirjoittamista, mikä helposti kuluttaa kärkiä.

Olen hyvinkin tyytyväinen jälleen GR:n lakan laatuun. Levittyy helposti ja peittää kahdella kerroksella täydellisesti. Pintakin on ihanan pehmeän näköinen, mikä ei tosin näissä kuvissa ole sama, koska päällä on Ginan mattalakka. Omasta mielestä tosiaan GR:n oma mattapinta on kauniimpi kuin Ginan päällyslakan.



Sitten vähän toisenlaista asiaa. Olen nimittäin jo vaikka kuinka kauan himotellut China Glazen Flip Flop Fantasya, ja monesti on käynytkin niin, että kun olen ollut valmis uhraamaan siihen roposiani, se onkin ollut tavoittamattomissa suomalaisista kaupoista. Nyt kuitenkin sain Adeninalta alennuskoodin ja totesin heidän varastossaan olevan Varvassandaali-lakkaa, joten tilasin sen ja kaveriksi samalla kolme purkillista niittejä.


Olen katsellut pitkään swatcheja tuosta lakasta saamatta todellakaan siitä täydellistä käsitystä, ja olinkin ihan silmät pyöreänä kun avasin kuoren! Se on niin kirkas. Se on niin räikeä! Aivan ihana! En taaskaan osaa edes päättää minkä värinen se on. Se on vähän kuin persikkainen, koralli, oranssi ja asennepinkki yhdistettynä. Mmmmmmmm, nam täydellinen kesälakka!


Täydellistä rakkautta ja neonlakaksi tyypilliseen tapaan kuivuu mataksi, mutta tikulla tuntui peittävän yllättävän helposti. Kaksi kerrosta nimittäin riitti, vaikka pelkäsin sen olevan neonlakkana lirua. Mukava ylläri. Pelkäsin tämän kuvaamista jo etukäteen, koska swatch-kuvia oli yhtä monta erilaista kuin kuvaajiakin ja olen kuullut, että se on vaikea saada oikein kameraan. Mulla kävi joku ihme tuuri, sillä kuvat onnistui kerralla! Kerrankin.

Mitä tykkäsitte kynsistä? Omistatteko Flip Flop Fantasya tai ihastuitteko siihen nyt? Omani pistän lukolliseen laatikkoon :3 


21 kommenttia:

  1. Kivat kynnet ja flip flop fantasy löytyy täältäkin

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä tosi hurmaava lakka! Ja mikä ihana violetti noissa ylemmissäkin kynsissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä molemmat aikas kauniita :) GR:n lakkoja voin kyllä helposti suositella kaikille!

      Poista
  3. AIvan ihanat kynne!
    Ja ihana lakka toi flip flop fantasy <3 oon sitä useesti katellu että ostanko vai enkö osta, pitää se ehkä ostaa jossain vaiheessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanat kynnet siis ;)*

      Poista
    2. Kiitos Kati! Suosittelen kyllä hankkimaan tuon Flip Flop Fantasyn :) Tosiaan kuvista ei oikein saa sitä käsitystä, mitä lakka todellisuudessa on luonnossa. Toi sävy menee mun varsinkin pullokuvassa oikeaan, mutta kirkkaampi se on jollain tavalla :D Siis kuvassa oikean värinen mutta jotenkin hehkuvampi ja intensiivisempi vielä oikeasti, kauhean vaikea selittää :D

      Poista
  4. Ihanat kynnet! :) Mulla on tuo lakka ostoslistalla, mutta en oo vielkään saanut aikaseksi sitä kotiuttaa! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pinja! Laitat sen sitten seuraavaan tilaukseen :) Se on ehdottomasti hankkimisen arvoinen!

      Poista
    2. Pakko kai se on laittaa! :) Näkyykö sinulle muuten normaalisti blogini postaukset? Muistaakseni olet blogini lukija :)
      http://lifestyleandnails.blogspot.fi/

      Poista
    3. Hyvä kun tulit sanomaan, sillä mulla tosiaan ei ole tullut sun postauksia blogloviniin, kun sitä kautta luen. Sinnekin siis aikoinaan kaikki blogit siirsin bloggerista, mutta bloglovin ei ilmeisesti päivitä osoitteita tai jotain, koska sitä kautta jouduin liittymään uudestaan.

      Poista
  5. Samaa violettia löytyy mun varpaankynsistä tällä hetkellä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, sulla on sitten tummat varpaat :D Toi on kyllä tosi voimakas sävy!

      Poista
  6. Ooo, Ihana toi violetti lakka <3 :) ! Ja toi flip flop fantascy on jo himotus listalla :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin ihana! Aika monella näköjään tuntuukin olevan toiveissa toi FFF :)

      Poista
  7. On nää kyllä mahtavia nää sun lakkaukset! T: tämän päivän kasvohoitajasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ja kiva kuulla, että eksyit tänne! Blogia voi seurailla fb:n kautta myös jos ei satu omaamaan blogloviniin tai googlen tunnuksia ;)

      Poista
    2. Tykkäilin fbssä :) !

      Poista
    3. Kiva juttu :) Kiitos muuten vielä siitä hoidosta, edelleen ihanan rentoutunut olo! Ja muuten ehdottomasti oon sitä mieltä, että sun taktiikka siinä mekaanisessa puhdistuksessa on hyvä! Tuntuu ettei paljon mitään sattunut ja ei kovasti iho ollut edes punainen :)

      Poista
  8. Nää on tosi hienot! Voisin itsellekin kuvitella ;)

    VastaaPoista