torstai 18. heinäkuuta 2013

Taas hiekkapaperit

Täytyy kyllä myöntää, että tosiaan tykkään hiekkalakoista, vaikka alkuun olin vähän ettei pahemmin kiinnosta. Kivaltahan se karhea pinta tuntuu ja sitä on hauska silitellä :D Tällä kertaa kynsillä on taas Holiday-lakka, sävy 56. Itseasiassa myös pilkut on tehty hiekkalakalla, sävyllä 58, vaikka eroa tavalliseen lakkaan tuskin huomaakaan.

Tuo 56 näyttäisi olevan ainakin lähes dupe OPIn Magazine Cover Mouse -hiekkikselle. Kiva kun sopi mun budjettiini näin mukavasti :)



Viimeksikin jo puhuin siitä, kuinka lakka periaatteessa päältä näyttäisi jo ekan kerroksen jälkeen peittävältä ja läpinäkymättömältä mattapinnan ansiosta. Ja sitten kuitenkin valo kuultaa helposti läpi. Niinpä tätäkin laitoin kolme kerrosta, että sain itseä tyydyttävän lopputuloksen.

Onneksi tuo kerrosten lukumäärä ei haittaa, koska lakka on helppo levittää, laittoi sitten paksun tai ohuen kerroksen. Lisäksi se kuivuu nopeasti.




Pakko kyllä muuten pikkuisen hehkuttaa! Olen siis nyt viimeisinä viikkoina (tai ehkä jo kuukausina) joutunut taistelemaan ihan luvattoman paljon ihan tavallistenkin värisävyjen kameraan tallentamisen kanssa. Olettekin jo varmaan aika täynnä sitä mankumista, mutta olen oikeasti kärsinyt siitä. Mikään ei ole enää hetkiin tallentunut oikein ja iho on valottunut aina puhki. Mur.

Ja nyt, olen saanut vain pikkuisen valotusta korjaamalla (ja en edes joka kuvasta ole korjannut) ihan hyvännäköisiä kuvia! No juu, vähän valosampia voisivat vielä olla, mutta näin tokaksi kuvauskerraksi olen tyytyväinen. Onneksi viimein annoin periksi ja lopetin vanhan kameran kanssa tappelemisen <3


Käytetyt
  • Avon Mineral Fix
  • Golden Rose Holiday 56
  • Golden Rose Holiday 58
Apua, katsokaa! Mun aluslakan pullon korkki on haljennut ja nyt aina sitä avatessa ja sulkiessa se jurnuttaa ensin vähän aikaa paikallaan :O Pelottaa vähän että joku kerta se ei menekään kunnolla kiinni ja kuivuu pulloonsa...

Mitä tykkäsitte näistä karkeista kynsistä?



16 kommenttia:

  1. Ihana lakka! Pakko saada c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kaikki neljä sävyä, mitä itsellä on, on ihan parhaita! Jos satut asumaan Helsingissä, niin hommaamaan vain :)

      Poista
  2. Mistä oot ostanu yleensä sun hiekkalakkoja? Asun Tampereella,enkä tiedä,mistä pitäisi ensimmäiseksi mennä katsomaan :D Ja kuinka paljon ne yleensä maksavat?:) Ja ihanat kynnet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on mun ekat ja vielä ainoat hiekkalakat ja ne on mulle diilattu Helsingistä, koska GR:n näitä lakkoja saa toistaiseksi vain sieltä. Nämä maksaa 5e/kpl ja voithan pyytää jotain kaveriasi tai sukulaista ostamaan Helsingistä ja postittamaan sulle.
      Itse asun kanssa Tampereella ja varmasti kalliimpia OPIn lakkoja löytyy Sokokselta tai Stockmannilta, niillä on hintaa varmaan vajaa parikymppiä. En ole varma ollenkaan, aikalailla arvailen, koska en ole kummastakaan OPIa ostanut, kun ne on Suomessa niin kalliita. Eli myös ulkomaiset verkkokaupat kannattaa katsastaa.

      Oho, tulipa pitkä vastaus :D Toivottavasti se auttoi vähän :)

      Poista
  3. Kauniin sävyinen lakka! :) Itse sain eilen jälkikäteen synttärilahjaks sävyt 53, 62 ja 63 ja kynsille pääs heti tänään se nro 63 ihana vauvan vaaleanpunainen <3 nää tekstuurilakat vaikuttaa kyl tosi hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin! Nyt kun oon kokeillut paria sävyä ja nähnyt muilla muutamaa muuta, niin toivon, että olisin pyytänyt pari sävyä lisää kun diileri kävi :D

      Poista
  4. Tää on tosiaan dupe OPIlle ja siksi myin omani pois. Kaunis sävy toki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mitä sitä sitten kahdella samanlaisella :D

      Poista
  5. Ihana lakka, näitä on pakko saada ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä parhautta! Tulis äkkiä Seppälöihin, niin villiintyisin ihan täysin :D

      Poista
  6. En oo taas saanu kommentoitua sulle.. :/ mä niin odoran näitä lakkoja mun diileriltä :D ihania♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi! Mua kyllä kiinnostaisi tietää, mistä toi johtuu, koska itselläkin on nyt ollut moneen blogiin ongelmia kommentoimisen kanssa :( Että kiva vaan, kun kirjottaa pitkän kommentin ja sitten se ei vaan suostu julkaisemaan!
      Kiva kun oot saanut itselles diilerin! Näitä todella kannattaakin hankkia :)

      Poista
    2. Niimpä, ja mulle käy usein niin. :/

      Poista
    3. Käykö sullekin muihinkin blogeihin vaan vain mun blogiin?

      Poista
  7. Ihanat kynnet! (mullakin on joskus ollut ongelmia sun blogiin kommentoimisen kanssa )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sasu! Ja kiitos kun kerroit, että sullakin on välillä ongelmia. En tiedä voinko sille mitään tehdä, mutta ainakin auttaa hiljaisten kausien aikana jos tietää, ettei mua ole hylätty :D

      Poista