maanantai 3. syyskuuta 2012

Säilytyspostaus

Mun säilytysratkaisuistani kysyttiin silloin arvontapalautteissa ja nyt vasta sain aikaiseksi tämän tehdä :D

Lähtötilanne oli siis tämä:


Säilytin vaatekaapin lattialla kaikkea laatikossa, tai oikeastaan kaikki ei edes laatikkoon mahtunut. Lakat oli erillisissä laatikoissa, ainakin osa, etteivät ne leviäisi ympäriinsä. Alus-, päällys-, koristelu- ja leimauslakat olivat vapaasti ja erilaisia siveltimiä, viilaa sun muuta pystyssä korissa. Lisäksi mulla oli erillinen kori, missä pidin tarroja, strasseja ja kaikenlaisia koristelutarvikkeita, ja tämä korihan ei edes mahtunut itse isoon laatikkoon. Koria näkyy tuon laatikon päällä osittain.

Ei siis järin toimiva ratkaisu. Pikkutyllerö tykkäsi käydä laatikolla, kuin se olisi ollut karkkilaatikko. Itseasiassa se kulki myös karkkilaatikon nimellä... Siinäkin on yksi syy, että rupesin suunnittelemaan tarvikkeiden muuttoa.

Nykyään kaikki lakat ja tarvikkeet on muuttaneet tummapuiseen lipastoon, jossa on kokonaisuutena kuusi laatikkoa. Olen vallannut yhden laatikon lakoille, yhden koristeille ja yhteen olen ahtanut vanulappuja, kynsilakanpoistoainetta, tulevaa arvontapalkintoa ja kuplamuovia. Tästä kuplamuovilaatikosta en edes ottanut kuvaa, koska siellä ei paljon muuta näy kuin sitä kuplamuovia :D


Tässä on lakkalaatikko. Kuten huomaa, siellä selkeästi on jokin järjestys. Tai oikeastaan järjestyksiä on kai kaksi, koska siellä on toisessa laidassa sellaiset lakat, mitä en ole piitkään aikaan käyttänyt ja toisessa sitten niitä, mitä olen käyttänyt. Sitten on vielä joku välimuodon järjestys sille, että tiedän mitkä lakat olen lakannut kiekolle ja mitkä en. En ole ihan varma pysynkö itsekään tässä enää perässä, koska lakathan vaihtavat aina paikkaa sen jälkeen, kun jollain niistä lakkaan :D


Tässä on sitten koristelaatikko. Vasemmassa kulmassa on kaksi pientä boksia, "ylemmässä" on leimauslakat, "alemmassa" koristelu- ja alus- ja päällyslakat. Vasemmassa yläkulmassa on kynsilakanohentaja, tyhjiä lakkapulloja ja ns. varakappaleita pikakuivattajaa, tavallista päällyslakkaa, valkoista lakkaa tms.

Oikeassa alakulmassa on monen monta avaamatonta kynsiöljykynää ja erinäisissä purkeissa mun mallitikkuja eli irtotippejä liimattuina grillaustikkuihin.

Sitten oikeassa yläkulmassa on mun ideakirja ja sekalainen kori kaikkea koristetta. Näkyvillä on ainakin strasseja, leimasin, tarroja, kynsilakkariipuksiin saapuneita pohjia (näistä tulee kyllä postausta, mutta niitä on menossa ihmisille joululahjoiksi, joten hiukan myöhemmin :D), töpöttelysieniä ja violetista paperista taiteltu härpäke, jossa on fimosiivuja.

Siinäpä se sitten oikeastaan olikin :) Onko teillä jotain säilytysniksejä, mitä haluaisitte jakaa muiden kanssa?

2 kommenttia:

  1. *reps* ... kaksi järjestystä ja välimuotojärjestys ... Selkeää. ;D
    Ainakin lipaston laatikoissa on hyvä korkeus, kun Flormaritkin mahtuu vaikeuksitta olemaan pystyssä.
    Ihanan selkeästi kaikki esillä, kun avaa laatikon. Mulla on pakki ja pieniä pakkeja ja salkku ja kaikenlaisia boxeja ja säilytysrasioita, enkä ikinä muista, mitä missäkin on. Hirveä ettiminen joka kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi mun järjestys on välillä jotain sellasta että en itsekään muista, mitä oon sillä hakenut :D Jotain siihen suuntaan, että tiiän mitä oon lakkaillut tässä lähiaikoina ja mitä en, ja sitten sellanen järjestys että tiedän mitä oon kiekolle lakannut :D

      Poista