maanantai 13. elokuuta 2012

Pistaasipyton testaa aluslakkaa

Tänään halusin ehdottomasti lakata sillä uudella GT:n Python Greenilla, koska se oli niin pirtsakan värinen pullossa.

Lisäksi päätin testata tässä samalla asiaa, mikä on vaivannut mieltä jonkin aikaa. Nimittäin Cesarsin pikakuivattaja on tupannut reippaastikin kutistamaan lakkauksia kärjistä (varsinkin jos kerroksia on paljon). Olenkin pohtinut, että voiko aluslakalla olla osuutensa asiaan. 

Nyt sitten tein sellaisen homman, että lakkasin vasemman käden kynsiin jotain merkitöntä aluslakkaa ebaysta, ja vähän laadukkaampaa GT:n aluslakka oikean käden kynsiin.

Tarkoitus on siis tulla huomenna raportoimaan, miten kutistumisen kanssa kävi. Kuitenkin tässä vaiheessa, kun tätä postausta kirjoitan, eroa ei ole havaittavissa kovinkaan merkittävästi. Kumpikaan versio ei ole kutistunut, joten veikkaan että kyse on siitä, että näissä kynsissä on vain kolme ohutta kerrosta lakkaa. Paremmin testi onnistuisi jos kerroksia olisi useampia, joten luultavasti teen tämän testin pian uudelleen toisen lakkauksen kanssa.




 Ja vielä lähikuvat molemmista, koska niistä tarkastellaan sitten sitä lakan kutistumista.

Vasen, merkitön aluslakka.
Oikea, Gina Tricot aluslakka
Summa summarum: heti lakkaamisen jälkeen pikakuivattaja ei ollut vielä tietenkään kutistanut lakkoja. Vasemmassa kädessä lakka tuntui kuplivan hiukan enemmän. Tästä ei kyllä koostumuksensa puolesta tullut lempilakkaa juurikin tuon herkän kuplimisen takia (kerroksetkin olivat ohuita) kuten myös ohuuden takia. Kerroksia sai laittaa kolme, ja smile line näkyi silti.

Ja siis kyllä, toinen koristelulakka on valkoinen, ei keltainen :D Ja kiva kun läheltä kuvaaminen näyttää levinneet mustat :D

Sitten se pyton :D Hui. Kuva on täältä.


Käytetyt:
  • merkitön aluslakka (vasen käsi)
  • Gina Tricot Base coat (oikea käsi)
  • Gina Tricot Python green
  • Color Club Art Club koristelulakat musta ja valkoinen
  • kynsiliima + kirkkaat strassit
  • Cesars pikakuivattaja

Mitä mieltä olitte testistä? Entä kynsistä?

11 kommenttia:

  1. kivat kynnet & testailu on kiva juttu myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku! Nää on kyllä pirteän väriset :) Toivotaan, että saan jotain tuloksia tästä...nyt näyttää siltä ettei kutistu, kun yleensä tässä vaiheessa jo kärjet pilkottaa :/

      Poista
  2. On kyllä aika kauakana vihreestä toi lakka, sekä pullossa että kynsillä :D Kynsillä näyttää jopa dubelta Mavalan kultaiselle lakalle, tosin en ole vielä itse testannut Python Greenia vaikka sen aika kauan sitten ostin :) Pitää koikeilla että mitä eroo niil ois

    http://i-heart-nailart.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, miellän tämän enemmän neonkeltaiseksi kuin vihreäksi, kiva väri silti :) Aika kaukana on kyllä tuosta pytonista :D Mulla on ollut tuo Mavala ja ei tämä kyllä samanmoiselta musta näytä :O Siihen tämä on jopa liian vihreä :D

      Poista
  3. Nätti lakkaus, tosin Python Greeen ei nappaa yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä kyllä tykkään tosta :D Nyt vasta aloin katsoa, että kyllä se keltaisemmalta näyttääkin kuvissa kuin kynsillä (vaikka siis joka tapauksessa on enemmän keltainen kuin vihreä :D)

      Poista
  4. kivan pirteet kynnet ja kivan yksinkertainen koristelu(:

    VastaaPoista
  5. Kiitos molemmille, Iinankynnet ja Taru!

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit kynnet! :) Tykkään tuosta väriyhdistelmästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Musta ja valkoinen sopii onneksi kaikkien kanssa :) Ihmettelen edelleen miten toi valkoinen muuttui (tai ainakin näyttää siltä) ihan keltaiseksi :D

      Poista