maanantai 20. elokuuta 2012

Ylläri ostosreissulla

Kävinpä vähän kaupoissa pyörähtämässä. Meidän Vapaa Valinta oli muuten sitten viimekäynnin muuttunut Tokmanniksi...oli siitä ilmeisesti jotain hyötyäkin, mikä paljastuu postauksen lopussa :P

Tarkoitus oli tosiaan lähteä ostamaan meikkivoidesivellin, koska tuon BB-voiteen kanssa huomasin sen ohuen koostumuksen imeytyvän meikkisieneen tooodella herkästi, enkä tykkää itse levittää sormin. Lisäksi hankintalistalla oli kasvoille putsari ja apteekin rasvaton perusvoide, joksi valikoitui suppeasta valikoimasta Humektan.

Sivellin, 6,90.
Neutrogenan Visibly Clear, jota voi käyttää sekä pesemiseen että naamiona. Odotan jo mielenkiinnolla...
Sitä Humektania. Ihan perusvoiteeksi halusin kasvoille, kun syksyn ja talven tullessa aina pesemisen jälkeen rupaa iho kuivumaan.

Sitten se ylläri, mitä en odottanut löytäväni, enkä oikeastaan edes etsinyt. Se vain osui silmään. Onneksi.
MNY päällyslakka

Eli siis se jo jonkin aikaa etsimäni MNY:n Drying Effect -päällyslakka, joka mun kuulemani mukaan on ainakin jotain pikakuivattavaan verrattavaa. Hannele onkin näitä lakkoja testaillut muiden kuivattavien kanssa, ja kuulemma jotain lähelle Seche Viteä on tehokkuus.
Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä sanoo, kun kokeilen.
Ja oli muuten viimeinen pullo :D En olekaan tainnut edes mainita, että oon käynyt Treen keskustan kaikki mahdolliset paikat läpi enkä ole tätä löytänyt...

6 kommenttia:

  1. Onkohan ne valikoinut nuo liikkeet, että missä tuota MNY:n Drying Effect -päällyslakkaa myydään, kun on kiven alla? :D

    En minäkään ole nähnyt esim. Carlsonilla tuota, enkä sitä glitter top coat-lakkaa. Ja tokmannille on liian pitkä matka kävellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne on jotenkin vain tietyt liikkeet...jotenkin tuntuisi oudolta, että niitä olisi joka paikassa, mutta aina loppu. Mut eihän sitä tiedä.

      Poista
  2. Vaikka onkin kynsiblogi niin kiinnostais kuulla, miten tuo kyseinen sivellin toimi. Itellä vähän samat aatokset nimittäin ja Tokmanni vieressä. Onko hyvä vai huono sijoitus?

    -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki saa kysellä ja vastailen oman tietämykseni mukaan :) Eli siveltimet ei käsittääkseni imaise samalla tavalla sitä meikkivoidetta kuin ne perinteiset sienet. Nehän imevät sitä aika reippaasti varsinkin, jos voide on löysää. Jos halusit käyttökokemusta juuri tuon merkin siveltimestä, niin huikkaa, voin tehdä vaikka oman postauksensa siitä. En ole vielä tänään kokeillut, kun vasta ostin ja vielä on meikit naamassa aamulta :D

      Poista
    2. Juu juuri tuota kyseistä sivellintä ajattelin :) Hinta suht kohdallaan, mut jos se on ihan susi, niin ei siitä toinna tuotakaan vähää käydä maksamaan :D

      -J

      Poista
    3. Okei, voinhan mä siitä vaikka seuraavan postauksen yhteydessä pienesti raportoida. Huomautan vaan, että en tosiaan ole mikään kauhea kosmetiikan asiantuntija ja oikeastaan mulla ei ole noista suteista kauheesti kokemusta :D

      Poista